[ - ]
Yle TV1
05.55 Elossa 24h
Eeron,78, aivoihin annetaan Oulussa lämpöhoitoa käsien vapinan tasoittamiseksi. Helvi murehtii selviääkö puoliso Tapio, 71, pitkittyneestä keuhkosyöpäleikkauksesta. Kallion pelastuslaitoksen ambulanssin matkassa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
06.25 Ylen aamu-tv
6.42 Työvoimapula 6.50 Katolisen kirkon kohut 7.13 Kulinaristien Porvoo 7.25 Smaku-ruokatapahtuma 7.43 Antiikkia 7.50 Digideittailu 8.10 Näyttelijä Merja Larivaara 8.19 Tähtihetki 8.44 Jälkiviisaat HD 3 h 5 min
09.30 Seniorit somessa
Taiteesta ja arkkitehtuurista kiinnostunut Eeva (75) osaa käyttää Facebookia, mutta haluaisi oppia enemmän. Tunnettu tubettaja Mikirotta tulee apuun ja näyttää Eevalle mm. mobiilisovelluksen Helsingin arkkitehtuurista. HD ohjelmatekstitys (suomi) 29 min
10.00 Grantchester
Joulu saapuu Grantchesteriin 1/2. Onko sielläkään kaikilla sijaa majatalossa? Morsian jätetään alttarilla, vanhusta taas epäillään teosta jota hän ei ole tehnyt. Tämän joulun pelastamiseen tarvitaan kokonainen pieni ihme. HD 31 min
10.31 Ikivanha tunturi
Øystein Jansen on innokas geologi, ja hänellä on silmää vanhoille kiville. Nyt hän ryhtyy etsimään Norjan vanhinta tunturia ja suuntaa aluksi Ruijan itäosiin ja sieltä länteen, aina Lofooteille asti. (U) 28 min Katsottavissa vain suorana
11.00 Yle Uutiset Uusimaa
Uutisia Uudeltamaalta HD 6 min Katsottavissa vain suorana
11.07 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
Uutisia Kaakkois-Suomesta 7 min Katsottavissa vain suorana
11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi
Uutisia Lounais-Suomesta 7 min Katsottavissa vain suorana
11.21 Yle Uutiset Häme
Uutisia Kanta- ja Päijät-Hämeeseen. 7 min Katsottavissa vain suorana
11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa
Uutisia Pirkanmaalta. 7 min Katsottavissa vain suorana
11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi
Uutisia Keski-Suomesta 7 min Katsottavissa vain suorana
11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi
Uutisia Itä-Suomesta 7 min Katsottavissa vain suorana
11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa
Uutisia Pohjanmaalta 7 min Katsottavissa vain suorana
11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Uutisia Pohjois-Suomesta. 7 min Katsottavissa vain suorana
12.03 Yle Uutiset Lappi
Uutisia Lapista. 7 min Katsottavissa vain suorana
12.10 Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi. HD 4 min
12.14 Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. HD 15 min
12.30 Parasta vanhustenhoitoa
4/4: Kuinka on onnistuttu? Smedsberegetin vanhainkodissa valmistellaan suurta kesäjuhlaa hivenen hermostuneissa tunnelmissa. Onko vanhainkoti onnistuttu nostamaan neljässä kuukaudessa Ruotsin parhaaksi? (U) HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 60 min
13.30 Miehen tie Elokuva
(Suomi,1940) F. E. Sillanpään teokseen perustuva elokuva raha- ja rakkaushuolien keskellä elävästä nuoresta parista. O: Nyrki Tapiovaara, Hugo Hytönen. N: Gunnar Hiilloskorpi, Mirjami Kuosmanen, Hugo Hytönen. Mv. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 1 h 30 min Katsottavissa vain suorana
15.00 Yle Uutiset
ohjelmatekstitys (suomi) 4 min
15.04 Yle Uutiset selkosuomeksi
HD 5 min
15.10 Ylen aamu-tv
HD ohjelmatekstitys (suomi) 44 min
15.55 Avara luonto: Amerikan kansallispuistot
1/6. Everglades. Pohjois-Amerikan uljaat kansallispuistot houkuttavat miljoonia kävijöitä, mutta aivan kaikkea vieraat eivät pääse näkemään. Millaisia erityispiirteitä Evergladesin kansallispuistoon kätkeytyy? HD ohjelmatekstitys (suomi) 45 min
16.40 Afrikan luonnon helmiä
Kongon allas. Laajan Afrikan eläimistöä esittelevä lyhytohjelmasarja. T: BBC 4 min
16.45 Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi. HD 5 min
16.50 Novosti Yle
HD 5 min
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
HD 5 min
17.00 Yle Uutiset
HD ohjelmatekstitys (suomi) 6 min
17.06 Yle Uutiset Alueeltasi
HD 4 min Katsottavissa vain suorana
17.10 Grantchester
Joulu saapuu Grantchesteriin 2/2. Onko sielläkään kaikilla sijaa majatalossa? Morsian jätetään alttarilla, vanhusta taas epäillään teosta jota hän ei ole tehnyt. Tämän joulun pelastamiseen tarvitaan kokonainen pieni ihme. HD 35 min
17.45 Pohjolan luonto
Ikimetsä. Luontofilmi, Ruotsi 2012. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 10 min
17.55 Pieni suuri maailma
Tarmokas Toronto. Maisemia maailmalta pieninä paketteina. HD 4 min
18.00 Yle Uutiset 18.00
HD ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
18.22 Yle Uutiset Alueeltasi
HD 8 min Katsottavissa vain suorana
18.30 Seniorit somessa
Eläkkeellä oleva ulosottonainen Anja (72) haluaa oppia tietokoneen käyttöä. Auttamaan tulee tubettaja Karoliina Tuominen. Yhdessä he taltioivat Anjan säveltämän ja sanoittaman laulun ja tekevät siitä musiikkivideon. HD ohjelmatekstitys (suomi) 27 min
18.57 Nettiä ikä kaikki
Ennen kirjeiden avulla välitettiin suuria tunteita. Kirjeen saaminen oli iso tapaus. Kuinka nykyään? Sama tilanne. Muuttunut on vain se, että kirjeet kulkevat sähköisesti. HD ohjelmatekstitys (suomi) 3 min Katsottavissa vain suorana
19.01 Vuoroin vieraissa
Osa 11/12. Elina huolestuu äidistään ja saa selville isänsä salaisuuden. Anneli ryhtyy suunnittelemaan tulevaisuutta kun pääsee eroon syyllisyyden taakastaan. Irja joutuu jälleen pettymään. (1997). (U) ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 48 min
19.49 Kukkaloistoa
Kuisma. ohjelmatekstitys (ruotsi) kuvasuhde 4:3 5 min Katsottavissa vain suorana
19.55 Hyvät katsojat
HD ohjelmatekstitys (suomi) 5 min
20.00 Superaivot
Uusi sarja, 1/3. Peter Lund Madsen tapaa tanskalaisia, jotka ovat rasittaneet aivojaan liikaa ja maksaneet siitä kovan hinnan. Anna Sofie kärsii unettomuudesta, ja herää useita kertoja joka yö. Mistä vaiva johtuu, ja miten siitä pääsee eroon? HD 29 min
20.30 Yle Uutiset 20.30
Linja-auto syöksyi sillalta junaradalle Kuopiossa - neljä kuoli ja 19 loukkaantui,Yle selvitti neljän puolueen vaaliteemat, Italia uhkaa EU:ta jäsenmaksujen keskeytyksellä - turvapaikanhakijat jumissa Sisiliassa HD ohjelmatekstitys (suomi) 25 min
20.55 Urheiluruutu
Päivän kiinnostavimmat urheilu-uutiset. HD 10 min
21.05 Voit luottaa minuun
3/4. Andy on saanut vihiä Allyn salaisuudesta - mitä hän aikoo tehdä asialle? Cath ehtii hyvästellä kuolevan isänsä. Hautajaisissa Karl kertoo pyytäneensä siirtoa Skotlantiin ollakseen lähellä Mollya. Valheen verkko Allyn ympärillä kiristyy joka hetki. HD 55 min
22.01 SuomiLOVE
Sarjan 4. kausi alkaa, 1/11: Jari Sillanpää, Värttinä, Kymppilinja, Mariska, Reino Nordin, Cheek ja Ultra Bra, LOVEband solisteina Osmo Ikonen ja Johanna Iivanainen, juontajina Jenni Pääskysaari ja Mikko Leppilampi. HD ohjelmatekstitys (suomi) 58 min
23.00 Yle Uutiset Uutis-Suomi
Kiinnostavat poiminnat päivän alueuutisista. 10 min Katsottavissa vain suorana
23.10 Yle Uutiset
HD 5 min
23.15 Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. HD 14 min
23.30 Outlander - Matkantekijä
Kausi 2, 9/13. Valmiusasemissa. Jamie ryhtyy valmistamaan pientä ja kirjavaa sotilasjoukkoa taisteluun, ja Claire kokee takautumia joutuessaan taas sotatoimialueelle. Jamielta odotetaan suurtekoja. Pystyykö hän niihin? (U) HD 53 min
00.25 Stugor
Osa 8/10. Kun talous on kunnossa, ovat mökitkin vähän komeampia. Kasper maistelee tänään kesämökkien kermaa. Tuotanto: Onion, 2015. (U) HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 30 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Yle TV2
06.50 Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. HD 1 min Katsottavissa vain suorana
06.51 Nimipäiväonnittelu
Onnea, Perttu! 1 min
06.53 Taikakaruselli
Ykä saa tällin. Ykä kokee suuren muutoksen, kun kitara putoaa sen päähän. Hyvin aktiivinen, uusi Ykä perustaa kylään krikettijoukkueen ja pakottaa toiset pelaamaan jatkuvasti. ohjelmatekstitys (suomi) 11 min
07.05 Millä mennään
Laiva. Tähtireportteri Lassi tutustuu tänään laivamatkustamiseen. HD ohjelmatekstitys (suomi) 5 min
07.10 Sanni Sateenkaari
Jäätanssi. Sateenkaarelalaiset suunnittelivat viettävänsä päivän järvellä kaloja katselleen, mutta kylmä sää yllätti ja järvi jäätyi. Sanni keksii järjestää jäätanssiesityksen, joka kertoo järven kaloista. HD ohjelmatekstitys (suomi) 12 min
07.22 Pikku Kakkonen: Juontopalat
Siina ja Nalle esittävät kappaleen Aamulla herätys. HD ohjelmatekstitys (suomi) 3 min Tulossa katsottavaksi
07.25 Ninni ja Nestori
Ohtonialaiset. Nestoria harmittaa, sillä hänen mehiläisensä ovat ryhtyneet tuottamaan kitkerää hunajaa. Ninni puolestaan on iloinen, sillä rouva Kukkasen tulppaanipenkki hehkuu kauniimpana kuin koskaan. HD ohjelmatekstitys (suomi) 12 min
07.38 Pikku Kakkonen: Juontopalat
Kesätori. Iina leikkii torileikkiä. HD ohjelmatekstitys (suomi) 2 min
07.40 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu
Paten erikoiskuljetus: Pertti Papukaija. Lapset ovat lähdössä Penkkalaan viikonlopuksi luontoretkelle. Se palkitaan, joka löytää harvinaisimman kasvin tai eläimen. ohjelmatekstitys (suomi) 15 min
07.55 Runoja & rusinoita
Posteljoonit: Naapurit. Annika Sandelinin runo "Naapurit". Posteljooneilla riittää ihmeteltävää naapureissa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 4 min
08.00 Pikku Kakkonen: Juontopalat
Maltti ja Valtti esittävät kappaleen Karies, karies. HD ohjelmatekstitys (suomi) 3 min
08.03 Anton Siilinen ratkaisee
Rantadraama. Paulan hieno rantakioski uhkaa menettää asiakkaansa, kun salaperäinen hirviö autioittaa rannan. ohjelmatekstitys (suomi) 11 min
08.15 Nimipäiväonnittelu
Onnea, Perttu! 1 min
08.17 Pikku Kakkonen
Ohjelmaa perheen pienimmille. HD 1 min Katsottavissa vain suorana
08.18 Galaxi
HD 32 s Katsottavissa vain suorana
08.19 Late Lammas
Vörmitätön varamies. HD 6 min
08.26 Villi tulevaisuus
Suuria suunnitelmia. Skippo säikäyttäää suurimman maan päällä kävelevän Kilpisauruksen, joka kellahtaa kumoon ja jää maahan makaamaan. Pian selviää, että sillä on kaksi nälkäistä poikasta ruokittavanaan. Animaatiosarja. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 21 min Tulossa katsottavaksi
08.48 Galaxi somessa
Seuraa myös yle.fi/galaxi - YouTube Yle Galaxi - Yle Areena - @ylegalaxi - #ylegalaxi . HD 1 min Katsottavissa vain suorana
08.50 Näin Norjassa
On parasta etsiä pieniä ilonaiheita, kun kaikki tuntuu synkältä. Niitä on löytänyt myös 19-vuotias Jan, joka loukkaantui pahoin maanvyöryssä. 9 min Katsottavissa vain suorana
09.00 Casualty
Kausi 23, 34/48. Ansa. Jordan vehkeilee Adamia vastaan pelastaakseen oman nahkansa. Zoe tekee vaikean päätöksen. Jessican synnytys käynnistyy. T: BBC. 50 min
09.50 Kuvakirjeitä maailmalta
Arvoitukselliset baskit. Baskimaan historia ulottuu yli 10 000 vuoden päähän, ja baskien kieli on yksi maailman vanhimmista yhä puhutuista kielistä. 9 min Katsottavissa vain suorana
10.00 Holby Cityn sairaala
Kausi 19, 14/64. Vanhemmat. Ollie saa vastusta Matteon ideoista, joita Jac ei voi ohittaa. Viimeisenä työpäivänään Cameron painii tunteittensa kanssa. Dom yrittää pitää suhteensa Isaaciin salassa vanhemmiltaan. T: BBC. (U) HD 60 min
11.00 Imettäjät
1/8. Sarja perheistä, joille imettäminen on ajankohtaista. Jenni kuulee esikoisensa olevan perätilassa. Katri aikoo imettää silikoni-implanteista huolimatta. Helinä ei vieroita 3-vuotiasta Viljamia. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 23 min
11.23 Imettäjät
2/8. Marissa on raskaana ja imettää edelleen esikoistaan. Hän haluaa tandemimettäjäksi. Nette saa imetysopastusta doulilta. Karoliina osallistuu valokuvausprojektiin, ja Jenni odottaa keisarileikkausta. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 26 min
12.00 Kielletyt koirarodut
Tiettyjen koirarotujen pitäminen on lailla kielletty Tanskassa. Konstaapeli Lars Bo Lomholt menetti työnsä ryhtyessään pelastamaan näitä koiria. Onko laki reilu koirille ja niiden omistajille? (U) HD 30 min
12.30 Vanhasta uudeksi - kierrätysvinkkejä
Kausi 3, 1/16. Maria työstää baaripöytää, mutta kaikki ei mene ihan suunnitellusti. Jeppellä ja Peterillä on materiaalina tiikkiä, mutta saha temppuilee. Vanhat tavarat saavat tanskalaissarjassa uuden elämän. HD 30 min
13.00 Rakkauden koodi
2/8. Seuraamme pareja tiiviisti ensimmäisten päivien ajan ja saamme ensikäsityksen siitä, onko rakkauden koodi viimein ratkennut. Tanskalaisessa rakkauskokeessa muodostetaan pareja suuren datamäärän avulla. HD 30 min Katsottavissa vain suorana
13.30 XL-sukupolvi
2/7. 11-vuotias Lukas on pahasti ylipainoinen ja saa klinikalta ohjeet, joiden noudattaminen osoittautuu vaikeaksi. Sarja seuraa viiden ylipainoisen lapsen ja heidän perheidensä kamppailua kohti terveellisempää elämää. (U) HD 45 min
14.15 Rouva varapresidentti
Kausi 5, 2/10. Nev-ah-da. Selinalla on tekemistä pankkiirin ja silmäätekevien kanssa. Mike yrittää elämäntapamuutosta ennen vauvan tuloa maisemiin. Amy ja Dan jakavat keskenään latautuneen tuokion. T: HBO. HD 30 min
14.45 Marja Hintikka Live
2/10. Lapset pilaavat seksielämän. Kalle Palander sekä entinen povipommi Katri Sorsa puhuvat siitä, miten lapset vaikuttavat parisuhteeseen ja seksielämään. Miten suhteen voi pitää hengissä pikkulapsiajan läpi? (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 50 min
15.35 About a Boy
Kausi 2, 19/20. Itsepuolustustusvaistoa. Will on ihmeissään kun Liz ja Fiona tuntuvat löytävän toisensa ystävinä. Tosin pientä hankausta syntyy heti, kun Liz tajuaa kuinka läheisiä ja tärkeitä Fiona ja Marcus ovat Willille. HD 20 min
15.55 About a Boy
Kausi 2, 20/20. Kun rakkaus loppuu. Marcusin sydän särkyy ensimmäisen kerran. Kuinka herkkä poika siitä selviää? Liz on mustasukkainen Willin ja Fionan ystävyydestä, ja se johtaa uuteen pattitilanteeseen. Kuinka tässä tarinassa lopulta käy? Sarja päättyy. HD 20 min
16.20 Naurupalat
Kanadalainen sketsisarja. HD 3 min
16.25 Naurupalat
Kanadalainen sketsisarja. HD 3 min
16.30 Laivakokin matkassa
2/7. Anne Lundbergin matka Africa Mercy -sairaalalaivan mukana jatkuu Kongon Brazzavillessa. Kahden potilaan siteet poistetaan silmäleikkauksen jälkeen. Ovatko Yvonne ja Dwene saaneet näkönsä takaisin? (U) HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 30 min
17.00 Pikku Kakkonen
Katsellaan Jaakon kanssa Albi Lumiukko, Kuinka vanha olen, Mitä ihmettä, Salapoliisitoimisto, Mauno, Närpiäiset sekä Jussin matkat. HD ohjelmatekstitys (suomi) 57 min
17.57 Pikku Kakkosen posti
Pikku Kakkosen uusi postiaihe on oma joukkue. Millaisessa joukkueessa sinä haluaisit olla mukana? Milaisen joukkueen sinä haluaisit perustaa? Vai kuulutko jo johonkin joukkueeseen? Piirrä kuva ja kerro tarina omasta joukkueestasi tai mielikuvitusjoukkueestasi. Lähetä se sitten tuttuun osoitteeseen: Pikku Kakkosen posti, PL 347, 33101 Tampere. HD 2 min
18.00 Peltsin kova vuosi
Vuoden pisin päivä. Peltsillä on edessään kovan vuoden pisin yhtäjaksoinen suoritus, juhannustriathlon. Aikaa on 18 tuntia 58 minuuttia ja lajeina uinti, pyöräily, juoksu ja bonuslajina soutu. HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
18.30 Theroux ja skientologia Hittidokkari
Louis Theroux tarttuu yhteen uransa haastavimmista aiheista ja perehtyy skientologiaan. Kukaan kirkon jäsenistä ei kuitenkaan halua olla mukana dokumentissa ja Theroux kohtaa myös suoranaista häirintää. Pikkuhiljaa verho salaperäisen uskonnon ympärillä alkaa kuitenkin raottua. Erikoisen projektin myötä piirtyy kuva yksityisyyttään raivoisasti vahtivasta kultista, joka tekee kaikkensa tuhotakseen lähtijöiden tai toisinajattelijoiden elämän. HD 1 h 35 min
20.05 Sohvaperunat
Parhaita paloja edelliseltä kaudelta. Bachelorin suutelu-touchdown, Tauskin sytkäri, Iivon kiri, Päivin pönttö ja muita huippuhetkiä Sohvaperunoiden viidenneltä tuotantokaudelta. HD ohjelmatekstitys (suomi) 49 min
21.00 Parayleisurheilun EM
Viidennen kilpailupäivän tapahtuma. Berliini, Saksa. Selostus Jari Haapala. HD 50 min
21.50 Yle Uutiset
HD ohjelmatekstitys (suomi) 5 min
21.55 Urheiluruutu
Päivän kiinnostavimmat urheilu-uutiset. HD 4 min
22.00 Banshee
Kausi 4, 2/8. Kauneuden taakka. Carrie jatkaa yhä Jobin etsimistä, vaikka vihjeet ovat vähissä. Samalla ehtii hakata muutaman pahiksen - jos ei Jobin takia niin muista syistä. Lucas etsii raakalaista, joka iski liian lähelle. Seriffillä on pian kädet täynnä töitä. HD 45 min
22.45 Kimmo
Kausi 3, 1/16. Tauko. Kimmo ja Ulla asuvat yhdessä, mutta Ullan työ saa kaksikon hermot kireälle. R: Jussi Vatanen, Malla Malmivaara. O: Teppo Airaksinen. (U). HD ohjelmatekstitys (suomi) 24 min
23.10 Rock'n' Roll Never Dies Elokuva
Kertomus Tigeristä, kohta nelikymppisestä nuoresta miehestä, jolla on pirun hyvä isä ja äiti ja pirun hyvä kitara ja pirun vilpitön mieli. KK&O: Juha Koiranen. Osittain mv. (U) ohjelmatekstitys (suomi) 2 h 4 min Katsottavissa vain suorana Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Yle Teema Fem
Yle Teema Yle Fem
09.02 YLE FEM
09.02 Tanskalaisten antiikkiaarteita
Kausi 2, 10/10. Tanskan arvostetuimpiin kuuluvat taiteentuntijat arvioivat ja antavat tietoa tanskalaisten arvotavaroista ja antiikkiesineistä. Samalla tutustutaan maan kauneimpiin linnoihin ja niiden aarteisiin. HD 59 min
10.01 Unelmien puutarhat
3/10. Puutarhuri Claus Dalby antaa vinkkejä daalioiden kasvatukseen ja poikkeaa rivitalon pihalle luotuun puutarhaan. Millainen rauha vallitsee metsähautausmaalla? Entä miten uuteen puutarhaan rakennetaan vesiallas? (U) 28 min Katsottavissa vain suorana
10.30 Vanhasta uudeksi - kierrätysvinkkejä
Kausi 3, 11/16. Bettina lähtee Pariisiin esittelemään valaisimiaan. Peter ja Jeppe saavat työpajalle vieraita. Sannie tekee kierrätyspuusta tavaroita myyntiin. Vanhat tavarat saavat tanskalaissarjassa uuden elämän. HD 30 min
11.00 Perheyrityksen sukupolvenvaihdos
1/5. Kuinka sujuu sukupolvenvaihdos tanskalaisessa yrityssuvussa? Miten valitaan seuraaja, ja kuinka vallanvaihto onnistuu? Sisarukset Claus, Marianne ja Lars saivat perheyritys Justsen Energiteknik A/S:sta perinnöksi yhtä suuret osuudet. Nyt perintö on alkanut jakaa perhettä eri leireihin. HD 30 min
11.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
Osa 10/10. Boakäärme näyttää kärsivän ummetuksesta, ja tarkemmat tutkimukset antavat sen tilasta yllättävän tuloksen. Mikä auttaisi islanninhevosen yskään, ja miten sudenpennut voivat? (U) ohjelmatekstitys (ruotsi) 30 min Katsottavissa vain suorana
12.00 YLE TEEMA
12.00 Ernest Shackleton Loves Me
Mielikuvituksekas, tuore musikaali saattaa deittisivustolla yhteen elektronista musiikkia säveltävän au-äidin Katin ja 1900-luvun alun kuuluisan naparetkeilijän Shackletonin. Fantasiarakkaustarinaa ryydittävät pääosan esittäjän Valerie Vigodan sähköviulu ja Shackletonia näyttelevän Wade McCollumin banjo.Taltioitu New Yorkissa vuonna 2017. HD 1 h 30 min
13.30 Fellmanin pelto
Kaisa Salmen dokumentaarinen performanssiteos on kuvattu Lahden Fellmaninpuistossa, jossa sijaitsi sisällissodan suurin vankileiri, Fellmanin pelto. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 25 min
13.55 Pieni suuri maailma
Sädehtivä syksy. Maisemia maailmalta pieninä paketteina. HD 5 min
14.00 Historia: Kulttuurien juurilla
1/9. Toinen luominen. Luovuus ja taiteellisuus ovat ihmisyyden peruspilareita. Luolamaalauksista se alkoi 80.000 vuotta sitten, ja monipuoliset kädentaidot ja kirjoitustaito jatkoivat kehitystä. Simon Schama pohtii, miksi yksi sivilisaatio sammuu ja jokin toinen säilyy hengissä. T: BBC. HD 55 min
14.55 Elävä arkisto
Sadonkorjuuta. Arkisto-ohjelmien esittely. HD ohjelmatekstitys (suomi) 1 min Katsottavissa vain suorana
14.56 Kaakkois-Suomen vartti: Siirtolapuutarhat
(1974) Ohjelma siirtolapuutarhoista. Haastateltavina kotkalainen kunnallispoliitikko, seutukaavoittaja ja siirtolapuutarhan mökkiläisiä. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 14 min
15.11 Puutarha lasin alla
(1963) Puutarhurin ammatista kertova ohjelma. Juha Alanen ja Lasse Alanen tutustuvat kasvihuoneissa tapahtuvaan kurkunviljelyyn ja tomaattien viljelyyn. Lisäksi heille esitellään neilikoiden viljelyä. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 16 min
15.28 Viherpeukalo
(1987) Arno Kasvi suunnittelee puutarhaa pohjoisen Suomen vaikeisiin olosuhteisiin. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 15 min
15.43 Puutarhasta pöytään
(1975) Omenapuiden, herukoiden, vadelman ja mansikan taimien istutus sekä vihannesmaan teko. Opastajina hortonomi Yrjö Koivula, kerhoteknikko Leena Erkkilä sekä hortonomi Olavi Rainio. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 28 min
16.11 Syötävän hyvä Espanja
Kausi 1, 5/12. Itämaan tietäjät. Alicanten kierros tuo Juanille mieleen lapsuuden kesät. Alue on kuuluisa keittiövelhoista, jotka ovat kuin itämaantietäjät ikään. Heidän antimiaan ovat suklaa, valkosipuliöljy ja riisi. (U) HD 43 min
16.55 Satama
Kokeellinen dokumentti yksityisen arkkitehtuurista ja naisen ideaalista sosialistisessa ja kapitalistisessa yhteiskunnassa. O: Jaana Kokko, 2015. (U) HD 30 min
17.25 YLE FEM
17.25 Vanhasta uudeksi - kierrätysvinkkejä
Kausi 3, 12/16. Jettellä on kiire, sillä hän tekee erääseen tapahtumaan satoja satulanpäällisiä. Johnny kunnostaa vierasvessan uudella tavalla. Vanhat tavarat saavat tanskalaissarjassa uuden elämän. HD 29 min
17.55 Yle Nyheter TV-nytt 17.55
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. HD 4 min
18.00 BUU-klubben
Malin kertoo vinkkinsä siitä, kuinka jokin jaetaan oikeudenmukaisesti: toinen jakaa, toinen valitsee. Sen jälkeen katsotaan sarjaa Melukylän lapset. buu.yle.fi HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 29 min
18.30 Anna Wahlgren - koko Ruotsin äiti
Osa 1/2. Kirjailija ja yhdeksän lapsen äiti Anna Wahlgren julkaisi vuonna 1983 lastenkasvatusoppaan, jonka myötä hänestä tuli koko Ruotsin äiti-ikoni. Hänen henkilönsä ja näkemyksensä ovat aina herättäneet sekä ihailua että järkytystä, ja julkisuudella on ollut myös hintansa. Ruotsalainen kaksiosainen dokumentti. HD ohjelmatekstitys (ruotsi) 60 min
19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. HD 29 min
20.00 YLE TEEMA
20.00 Isä Matteon tutkimuksia
Kausi 11, 3/26. Pelastus. Karabinieerit tutkivat naisen pahoinpitelytapausta. Kuinka asia liittyy Cecchiniin? Isä Matteo pyytää uhrin pienen pojan, Cosimon, asumaan pappilaan. Voisiko Sofia auttaa Sebaa tyttöystävän kanssa? HD 1 h 0 min Tulossa katsottavaksi
21.00 Kino: Koomikkojen kuningas Elokuva
(The King of Comedy, USA 1983) Elokuva mainetta janoavasta koomikosta, joka alkaa vainota suurta idoliaan päästäkseen tämän tv-ohjelmaan. O: Martin Scorsese. N: Robert De Niro, Jerry Lewis, Sandra Bernhard. 1 h 44 min
22.45 Video Killed the Radio Star
Osa 10/13: Aretha Franklin. Soulin kuningatar on poissa. Muistouusintana musiikkivideoiden historiasarjan Aretha-jakso. Sen aiheena mm. Detroitissa kuvattu autoteemainen Freeway of Love, Another Night, Think (The Blues Brothers) ja George Michaelin kanssa tehty I Knew You Were Waiting for Me. (U) HD 25 min
23.10 The Rolling Stones: Havana Moon
(USA 2016) The Rolling Stones teki rockhistoriaa pääsiäisenä 2016, kun se esiintyi jättimäisessä ilmaiskonsertissa Kuuban pääkaupungissa Havannassa sadoilletuhansille katsojille. Konserttielokuvan ohjasi Paul Dugdale. (U) HD 1 h 50 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Yle Areena
04.00 The International 2018
Dota 2 -pelin vuoden ykkösturnaus pelataan Kanadan Vancouverissa. Maailman parhaat tiimit taistelevat yli 25 miljoonan dollarin voittopotista, ja mukana ovat myös Suomen kärkipelaajat. #yledota 10 h 38 min
09.40 Lokalt live: Lovisas historiska hus
Festival för renoverade hus 8 min
10.55 Parayleisurheilun EM, 5. kilpailupäivän aamu
Parayleisurheilun EM-kilpailut, viidennen päivän aamukilpailut. Berliini, Saksa. Selostamaton lähetys. 2 h 25 min
15.45 Lokalt live: Har du alltid undrat hur det kunde se ut om Darth Vader eller mister Spock deltog i en roddtävling?
I Stadin soudut tävlar olika enheter inom Helsingfors stad mot varandra i en lättsam roddtävling. Varje år har tävlingen ett tema och i år är det science fiction. 16 min
16.30 Kuopiossa vitostiellä vakava bussionnettomuus
Bussi on syöksynyt sillalta junaradalle Viitostiellä Kuopiossa, kerrotaan Pohjois-Savon pelastuslaitokselta. Onnettomuudessa on kuollut neljä ihmistä ja turmassa oli mukana mukana viisi henkilöautoa. Ylen suora erikoislähetys kello 16.30. 1 h 2 min
18.25 Parayleisurheilun EM, 5. kilpailupäivän ilta
Parayleisurheilun EM-kilpailut, viidennen päivän iltakilpailut. Berliini, Saksa. Osin selostettu lähetys, selostus Jari Haapala. 2 h 52 min
19.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti
Joht. Hannu Lintu, sol. Camilla Nylund, sopraano, Helena Juntunen, sopraano, Anu Komsi, sopraano, Lilli Paasikivi, mezzosopraano, Tuija Knihtilä, mezzosopraano, Tuomas Katajala, tenori, Stephen Gadd, baritoni, Mika Kares, basso sekä Musiikkitalon kuoro, Kampin Laulu, Spira Ensemble, Tapiolan Kamarikuoro ja Cantores minores. - Gustav Mahler: Sinfonia nro 8 Es-duuri "Tuhannen sinfonia". 1 h 43 min
20.00 The International 2018
Dota 2 -pelin vuoden ykkösturnaus pelataan Kanadan Vancouverissa. Maailman parhaat tiimit taistelevat yli 25 miljoonan dollarin voittopotista, ja mukana ovat myös Suomen kärkipelaajat. #yledota. Team Liquid vs Team Secret, PSG.LGD vs OG, Evil Geniuses vs perjantain ensimmäisen ottelun voittaja Team Liquid. Studiossa juontaja Otto Rönkä, asiantuntijat Kalle "Trixi" Saarinen ja Jesse "Rampe" Lehosmaa. Selostajat Benjamin "Notah" Läärä ja Arttu "Olvari" Hämäläinen. 7 h 30 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
MTV3
06.00 Aamusää
24 min
06.25 Huomenta Suomi
6.25 Aamun otsikot 6.37 Jengiytymisen riski kouluissa 7.07 Näin taltutat flunssan 7.17 Cheek poistuu näyttämöltä 60 min
07.40 Huomenta Suomi: Markkinaraati
7.37 Markkinaraati: Onko veroja varaa keventää? 16 min
08.00 Huomenta Suomi
8.07 Voimaduo Janni Hussi ja James Nikander 8.17 Ruotsalainen huippudekkaristi Camilla Grebe 8.20 Jännityksen mestari - Max Seeck 8.37 Tiina Lymi ja Mielensäpahoittaja 8.47 Murrerunoilija Heli Laaksonen 52 min
09.05 Mitä tänään syötäisiin?
1 min
09.10 Kauniit ja rohkeat (S)
Steffy, olet täydellinen. Liam pelkää menettävänsä Steffyn. Hän särki vaimonsa sydämen, mutta Bill pitää tästä mielellään huolen poikansa puolesta. Wyatt lohduttaa Liamia ja yrittää valaa tähän tulevaisuudenuskoa. Samalla hän puolustaa isäänsä ja pilvenpiirtäjäsuunnitelmaa, mutta Liam ei vieläkään näe siinä järjen hiventä. Amerikkalainen saippuasarja Los Angelesin muotimaailmasta. 22 min
09.35 Emmerdale (7)
Vaikeita päätöksiä. Lachlan epäilee Robertin isäintoilua esitykseksi. Dinglet harkitsevat kotinsa myymistä. Chas ja Paddy päättävät julkistaa suhteensa. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja. 23 min
10.05 Moderni perhe (S)
Uusia ystäviä. Kausi 7, 19/22. Värikkään ja sympaattisen Dunphy-Pritchettin klaanin arjessa puhaltavat uudet tuulet. Claire ottaa salaa kulkukoiran hoiviinsa. Gloria taivuttelee Jayn tutustumaan uuteen ystävään. Mitchell rohkaisee homoksi epäilemäänsä rumpalia tulemaan kaapista. Amerikkalainen komediasarja. 22 min
10.35 Täydellinen kesä (S)
Siivoustalkoot. Kausi 3, 4/10. Terjen uudet kottikärryt varastetaan siivoustalkoissa, ja Terje päättää saada syyllisen kiinni. Evaa harmittaa, kun vanhemmat tuppaavat kylään, miten tahtovat. Per Ivar eksyy ajettavalla ruohonleikkurilla. Norjalaisessa komediasarjassa tavoitellaan täydellistä kesäidylliä perheen ja suvun kanssa tai heistä huolimatta. 23 min
11.05 Koko Suomi leipoo
Ruista ranteeseen. Kausi 3, 7/10. Ruista ranteeseen. Taisto Suomen parhaan kotileipurin tittelistä on puolivälissä. Tänään mustikkakukkoset herättävät hämmennystä ja odottamattomat lisähaasteet koettelevat kilpailijoiden luovuutta. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
12.00 Ostoskanava Tvins.com
60 min
13.00 Nigellan keittiössä
Pippurisuutta. Kausi 1, 5/7. Nigella tekee tällä kertaa parmesaanilta maistuvia köyhiä ritareita ja valkosuklaajuustokakkua. Vierailleen hän valmistaa mausteista lammaskoftaa punasipulilisukkeen ja voimakkaan valkosipulikastikkeen kanssa. Jälkiruoaksi on mansikkapavlovaa, johon tulee yllättäen ripaus pippuriakin. Brittiläinen ruokaohjelma. 23 min
13.30 Koko Suomi leipoo
Mummolan makuja. Kausi 3, 5/10. Mummolan makuja. Kahdeksan jäljellä olevaa kilpailijaa haastetaan mummolan makujen merkeissä. Karjalanpiirakkatehtävässä näkemyserot aiheuttavat närää, ja taidonnäytteessä tuomarit tulee lumota monipuolisilla omenaleivonnaisilla. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
14.25 Grand Designs - unelma-asunnot
Ruma vesitorni herää eloon. Kausi 9, 10/12. Kevin palaa Ashfordiin viiden vuoden kuluttua katsomaan, millaista karussa vesitornissa on ollut elää. Hanke herätti epäilyksiä suuntaan jos toiseenkin, mutta omistajat pysyivät kannassaan. He olivat asuneet kymmenen vuotta kauniissa mökissä mutta halusivat muuttaa pihalla seisovaan tyhjään vesitorniin. Sir Edwin Lutyensin suunnittelema rakennus kiehtoi niin, että edessä oli mittava remontti. Ulkovuoraus piti tehdä sinkistä, mutta teräksen hinta alkoi nousta sellaista vauhtia, että arkkitehti joutui palaamaan pöytänsä ääreen. Tilat vaikuttivat epäkäytännöllisiltä, mutta ulkonäkö tuntui tärkeimmältä. Kannattiko eläkekodiksi valita torni? Talkback Thamesin tuottamassa brittiläisessä sisustus- ja remonttiohjelmassa tutustutaan sisustussuunnittelija Kevin McCloudin johdolla kunnianhimoisiin taloprojekteihin, joista sukeutuu todellisia unelma-asuntoja. 50 min
15.25 Rakas, ostin meille kodin
Ummikko talokaupoilla. Kausi 1, 4/9. Andrew ja Michael haaveilevat omasta kodista vuosia jatkuneen vuokra-asuntorumban jälkeen. Haaveissa siintää koti Cornwallin St. Austellista, mutta pariskunnan mieltymykset eroavat kovasti toisistaan: siinä missä järjestelmällinen ja listoja rakastava Andrew pitää vanhemmista, omalaatuisista asunnoista eikä pelkää remonttia, Michael haluaa siistin, modernin ja valmiin kodin. Pesänrakentaja-Andrew joutuu kovan paikan eteen, kun unelma-asuntoa etsimään ryhtyykin huoleton Michael, joka tähän asti ei ole nähnyt juurikaan vaivaa asian eteen. Brittiläinen realitysarja. 42 min
16.25 Kenen kotona?
Kausi 1, 4/10. Upea ullakkoasunto, harmoninen, harmaansävyinen kolmio, perhekoti Vantaalla ja matkamuistokoti Meilahdessa. Näihin koteihin ja niiden asukkaisiin tutustumme tänään. Vaan kuka asuu missäkin ja kuka arvaa parhaiten, kenen kotona milloinkin ollaan!? Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
17.25 Salatut elämät (S)
Osa 3401: Aaro puhuu kielillä. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
17.55 Kauniit ja rohkeat (S)
Heräsitkö väärästä vuoteesta, Steffy?. Quinn laajentaa repertuaariaan kotirintamalla tehdäkseen miehensä entistä onnellisemmaksi. Paljastettuaan Sheilan julmat suunnitelmat hän voi nyt rauhoittua nauttimaan seesteisestä kotielämästä. Liam hätäilee Steffyn lähdettyä, mutta tällä ei ole mitään hätää Billin turvallisessa kainalossa. Amerikkalainen saippuasarja Los Angelesin muotimaailmasta. 22 min
18.25 Emmerdale (7)
Pikavoitto. Bernice ja Nicola tekevät päätöksen rahojen suhteen. Robert antaa osuutensa Kartanosta pojalleen. Eric neuvoo Dinglejä luovuttamaan. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja. 23 min
18.55 Mitä tänään syötäisiin?
1 min
19.00 Seitsemän Uutiset
15 min
19.20 Päivän sää
3 min
19.25 Tulosruutu
3 min
19.30 Salatut elämät (S)
Osa 3402: Hullunkuriset perheet. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
20.00 Bumtsibum
11/12. Kilpailemassa Reino Nordin ja Petra sekä Jannika B, Iisa ja Lieminen. Kapteeneina Heikki Puhakainen & Lasse Piirainen. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
21.00 Mökkireissu
NUUKSIO - Venetsialaiset. Kausi 1, 5/10. Reissulaiset juhlivat venetsialaisia Nuuksiossa Vicky Rostin, Erinin ja Laura Närhen kanssa. Erinin mökkibiisi Jolene saa reissulaiset pohtimaan parisuhteita. Hulvaton vuorokausi muuttuu villiksi Vickyn yllättävän vedon myötä. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
22.00 Kymmenen Uutiset
19 min
22.20 Päivän sää
2 min
22.25 Tulosruutu
6 min
22.35 F1 Extra
Varikolla Mervi Kallio ja Toni Vilander. 5 min
22.45 Elokuva: Apinoiden planeetta (12)
Apinoiden planeetta. Tim Burtonin visionäärinen uudelleenfilmatisointi Pierre Boullen romaaniin perustuvasta scifi-klassikosta, jossa vian saanut avaruusalus tekee pakkolaskun apinoiden hirmuvallalla hallitsemalle planeetalle. Kuitenkin siinä on jotakin tuttua... Ohjaaja: Tim Burton, USA, 2001. (115'). Pääosissa: Mark Wahlberg, Tim Roth, Helena Bonham Carter, Michael Clarke Duncan, Kris Kristofferson, Estella Warren, Paul Giamatti, Cary-Hiroyuki Tagawa, David Warner. 1 h 59 min
01.10 Arrow (16)
Bratva. Kausi 5, 12/24. Tiimi saa selville, että Walker on lähtenyt Venäjälle asioimaan terroristien kanssa. Oliver lähtee paikan päälle pyytämään apua Anatolilta, joka asettaa ehdoksi sen, että Oliver osallistuisi tämän rikollisiin puuhiin. Oliver kieltäytyy aluksi, mutta pohtii vaihtoehtoja. Amerikkalainen toimintasarja. 42 min
02.05 Crazy Ex-Girlfriend (7)
Josh on huonolla tuulella. Kausi 1, 17/18. Rebeccalla on salaisuus, jota hän ei kerro Paulalle. Salaisuus aiheuttaa lopulta kivuliaita seurauksia. Rebecca ei halua Paulan ajattelevan Joshia, joten hän päättää auttaa Paulaa voittamaan piirakkakilpailun. Amerikkalainen musikaalikomediasarja nuoresta sinkkunaisesta, joka muuttaa teini-iän ihastuksensa perässä toiselle puolelle maata. 42 min
03.00 Last Man on Earth (7)
Kotiinpaluu. Kausi 2, 18/18. Phil lähtee etsimään yön aikana kadonnutta Mikeä. Melissan muuttunut käytös huolestuttaa Malibun asukkeja. Amerikkalainen komediasarja. 22 min
03.30 Last Man on Earth (12)
Tissiteema ja pari kobraa. Kausi 3, 1/18. Pat saapuu kööreineen Malibun rannalle asukkaiden kauhuksi. Traagisen ensikohtaamisen jälkeen tulokkaat toivotetaan tervetulleiksi ryhmään, mutta ihan kaikki eivät tunnu luottavan Patiin. Amerikkalainen komediasarja. 22 min
03.55 Kingi
Duetot. Kausi 2, 3/8. Tässä jaksossa tapahtuu ensimmäinen pudotus! Kuka joutuu jättämään kisan? Kingin duettojaksossa finalistit duetoivat vierailijoiden kanssa. Vieraat ovat suomalaisen viihdetaivaan todellisia tähtiä, mutta jotain outoa heissä ehkä on? 1 h 10 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Nelonen
05.00 Astral-TV
60 min
06.00 Hisse Hoksausmaassa (S)
Kausi 1. Jakso 3/52. Kukkakilpailu. On sadepäivä ja Hissellä on tylsää. Mistä vesisade johtuu? Hoksausmaassa ei ole satanut aikoihin. (11') 10 min
06.10 Hisse Hoksausmaassa (S)
Kausi 1. Jakso 4/52. Makujen maailma. Hisse on nuhainen, ja kaikki tuoksuu ja maistuu omituiselta. Mistä oikein on kyse? (11') 12 min
06.25 LEGO Friends (7)
Kausi 1. Jakso 19. Tapaa Heartlake Cityn ystävykset Lego Friends -sarjassa ja lähde mukaan hauskoihin seikkailuihin! (21') 22 min
06.50 Angry Birds Piggy Tales
Kausi 3. Jakso 35/35. Tässä animaatiosarjassa seurataan Angry Birds -peleistä tuttujen pahankuristen possujen elämää! Sarjassa possut kohtaavat monenlaisia yllätyksiä ja haasteita, joita ratkoessaan he päätyvät hupaisiin ratkaisuihin. Suomalainen animaatiosarja. (1') 4 min
06.55 Angry Birds Piggy Tales (S)
Kausi 4. Jakso 1/30. Tässä animaatiosarjassa seurataan Angry Birds -peleistä tuttujen pahankuristen possujen elämää! Sarjassa possut kohtaavat monenlaisia yllätyksiä ja haasteita, joita ratkoessaan he päätyvät hupaisiin ratkaisuihin. Suomalainen animaatiosarja. (1') 4 min
07.00 Madagascarin Pingviinit (7)
Kausi 1. Jakso 12/26. Madagascar-elokuvista tutut pingviinit seikkailevat tässä hulvattomassa lastenohjelmassa. Pingviiniveljeksillä on räpylät täynnä hommaa kotonaan eläintarhassa, mutta joskus seikkailut johdattavat heidät sen aitojen ulkopuolellekin. Sarjassa tulee vastaan uusia tuttavuuksia, mutta myös vanhoja ystäviä Madagascar-elokuvista. Lastenohjelma. (22') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 23 min
07.25 Vili Vilperin seikkailut (S)
Kausi 1. Jakso 19/52. Golfin lumoissa. Vili ja Jakke keksivät uuden pelin, johon koko kylä hullaantuu. Mutta kun Kränä omii pelin itselleen, tarvitaan herrasmiehen hermoja. Australialainen animaatiosarja. (12') 12 min
07.40 Sonic Boom (7)
Kausi 1. Jakso 19/52. Pohjalliset. Joka kerta kun Sonic lähtee juoksuun, kuuluu karmea ääni. Tails yrittää selvittää, mistä se johtuu, mutta vastausta ei tunnu löytyvän. Eggman ilmestyy apuun. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. (11') 8 min
07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa -lyhäri (S)
Kausi 1. Jakso 31/45. Sarjassa nähdään hauskoja lyhäreitä suositusta My Little Pony: Ystävyyden taikaa -sarjasta! Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. (1') 4 min
07.55 Peukaloisen uudet retket (S)
Kausi 1. Jakso 42/52. Outo yökukkuja. Parvi haluaa pitää ansaitun lepotauon, mutta muusikkolepakko nimeltä Reino herättää sen mekastuksellaan. Se on outo yökukkuja, joka laittaa kemuja pystyyn siellä täällä rennolla ilotteluasenteella ja löysäilee muiden ollessa töissä. Nils vaikuttuu Reinon asenteesta ja ilonpidosta ja vaatii, että parvi ottaa lepakon mukaansa. Vaikka Akka ja Martti suhtautuvat epäillen lepakkoon, Nils saa tahtonsa läpi. Painajainen kuitenkin alkaa pian, koska lepakolla ei ole rajoja tai käsitystä ajasta. Kun Reino ehdottaa, että Nils lähtee sen mukana etäiseen hauskanpitopaikkaan, poika seuraa sitä… suoraan yhteen Mustan Tontun luolista. Lastenohjelma. (12') 12 min
08.10 Ritariprinsessa Nella (S)
Kausi 1. Jakso 11/20. Esikoululaisille suunnatussa animaatiosarjassa seikkaillaan rohkean Nellan matkassa, joka on samaan aikaan sekä sydämellinen prinsessa että peloton ritari. Yhdessä ystäviensä kanssa Nella selättää vaativimmatkin haasteet eikä hän pelkää ryhtyä kamppailuihin puollustaessaan hyvyyttä valtakunnassaan. Lastenohjelma. (21') 22 min
08.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S)
Kausi 6. Jakso 7/26. Kuudennella kaudella Starlight Glimmer aloittaa opiskelunsa Twilightin oppilaana, ja Kristallivaltakuntaan syntyy Shining Armorin ja prinsessa Cadencen vauva. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan, kun vauvan Kristallointi-juhla uhkaa peruuntua ja koko valtakunta on vaarassa. Ystävyyden ja yhteistyön voimalla ponit voivat kuitenkin ratkoa vaativimmatkin haasteet! Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. (21') Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333. ohjelmatekstitys (suomi) 20 min
09.00 Pikakurssi kodinostoon
Kausi 9. Jakso 10/26. Loputon kierros. Michelle on upea nainen, joka etsii upeaa kotia itselleen ja kahdelle pojalleen. Sopivaa kotia on kuitenkin hankala löytää, kun vertailukohtana on Michellen hulppea vuokra-asunto. Kanadalais-amerikkalainen sarja. 22 min
09.30 Candice sisustaa
Kausi 3. Jakso 21/26. Matkalaisten olohuone. Mary Grace ja Manesh ovat muuttaneet taloonsa melkein kaksi vuotta sitten, mutta olohuone on edelleen tyhjillään. Candicen pitää löytää sopiva tasapaino pariskunnan erilaisten makujen välimaastosta. Amerikkalainen lifestyleohjelma. (21') 22 min
10.00 Maailman parhaat hupivideot
Kausi 1. Jakso 22/30. Eletään reunalla. Kommelluksilta ei voi välttyä, kun ihmiset päättävät ottaa riskejä tai esitellä taitojaan. Luvassa on myös pelkoa vuoristoradassa ja erikoisia benjihyppyjä. Amerikkalainen komediasarja. 22 min
10.30 Maailman parhaat hupivideot
Kausi 1. Jakso 23/30. Koko maailma on näyttämö. Nyt päästään musiikin, teatterin, tanssin ja kykykilpailujen maailmaan katsomaan, mitä kaikkea epäonnisille esiintyjille voikaan sattua. Amerikkalainen komediasarja. 22 min
11.00 LIVE: Onnenarpa
60 min
12.00 LIVE: Tiedä ja Voita
Kausi 2. Jakso 1/1. Kotimainen visailuohjelma. Kotimainen visailuohjelma. (115') 1 h 55 min
13.55 Hauskat kotivideot
Kausi 23. Jakso 297. Tänään näemme Silvio Berlusconin kesän uima-asuissa, CatCat -DVD:n ekstroja ja otteen harvinaisesta Hitchcock-elokuvasta Kamelit. Kotimainen viihdeohjelma. (40') 41 min
14.55 Amerikan Gladiaattorit
Kausi 2. Jakso 3/13. Vaikeuksista voittoon. Areena villiintyy jälleen, kun syntymäkuuro kilpailija antaa kyytiä sekä ennakkoluuloille että vastustajilleen. Naisten sarjassa vastakkain asettuvat pippurinen poliisi ja päättäväinen kahden lapsen äiti. Amerikkalainen viihdeohjelma. (40') 41 min
15.55 Onnenarpa
4 min
16.00 Maailman parhaat hupivideot
Kausi 1. Jakso 24/30. Eläimellinen vetovoima. Karhut, hylkeet ja monet muut eläimet ovat pääosassa tässä jaksossa. Luvassa on myös ihmisiä, jotka matkivat delfiiniä, sekä 10 ikimuistoisinta norsuhetkeä. Amerikkalainen komediasarja. 22 min
16.30 Leijonan luola USA
Kausi 7. Jakso 16/29. Veteraanispesiaali. Tässä erikoisjaksossa kunnioitetaan ja kuunnellaan USA:n sotien veteraaneja. Illan aloittaa yritys, joka työllistää sotilaiden puolisoja koko maassa. Lisäksi tapaamme miehet, jotka virittelevät hanskavallankumousta ja kaksikon, joka teettää mm. varvassandaaleja hankalamman kautta. Amerikkalainen sarja. (43') 43 min
17.30 Leijonan luola USA
Kausi 7. Jakso 17/29. Älylautasia ja vauvakelluntaa. Miten leijoniin uppoavat annoksen ravintotiedot kertova lautanen, hunajan korvaava makeutusaine, vauvojen kellutus ja miesten paitoja räätälöivä sovellus? Amerikkalainen sarja. (43') 43 min
18.30 Hauskat kotivideot - uudet jaksot
Kausi 28. Jakso 2/10. Tällä kertaa Dr Phil viettää syntymäpäivää, syvyysmummit laukaistaan sekä lajiesittelyssä goottipissis-keilailu. Paikalla myös elähdyttävät Kana ja Tea. (42') 42 min
19.30 Tulossa: Vain elämää
Tulossa Nelonen Median kanavilla. (3') 4 min
19.35 Cheek – musavideohitit
Cheek - musavideohitit. Cheekin musiikkivideokooste vuosien varrelta. Kotimainen viihdeohjelma. (59') 59 min
20.58 Keno ja Synttärit
Illan Keno-arvonnan sekä Synttärit-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen visailuohjelma. (2') 2 min
21.00 Cheek - Kuka muka? (S)
Cheek - Kuka muka?. Dokumentti selvittää, miten Jare Tiihonen teki itsestään supertähti Cheekin. Intiimi dokumentti avaa ovet niin konserttipaikkojen takahuoneisiin, loisteliaiden gaalojen yksityisaitioihin kuin Cheekin bänditreeneihinkin. Millainen ihminen Jare Tiihonen on kulissien takana? Dokumenttia on kuvattu Cheekin lopettamispäätöksen julkistuksesta marraskuusta 2017 kesään 2018 asti. Dokumentin on ohjannut ja toimittanut Aki Linnanahde. Kotimainen viihdeohjelma. (63') 1 h 3 min
22.30 Elokuva: Star Wars: Imperiumin vastaisku (12)
(Star Wars: The Empire Strikes Back 1980). Useiden parhaana pitämässä Star Wars -elokuvassa Imperiumi ajaa kapinalliset pakosalle salaisesta tukikohdastaan jääplaneetta Hothilla. Yhdessä paenneiden Han Solon ja prinsessa Leian välille syttyy romanssi. Luke Skywalker hakeutuu jedimestari Yodan oppiin ja ajautuu yhteenottoon Darth Vaderin kanssa. Elokuva palkittiin ääni- ja erikoistehosteistaan Oscareilla. Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher, Billy Dee Williams, Anthony Daniels. Ohjaus: Irvin Kershner. (121') 2 h 2 min
01.05 Elokuva: The Rock - paluu helvettiin (16)
(The Rock/USA 1996). Toimintatrilleri, jonka tuotannosta vastaa viime vuosien suurimpia menestyselokuvia tehnyt Jerry Bruckheimer (Pirates of the Caribbean, Kuningas Arthur, Kansallisaarre). Kenraali Hummel (Ed Harris) hakee oikeutta Yhdysvaltojen hallitukselta valtaamalla Alcatrazin vankilasaaren San Franciscon edustalla. Koko kaupunkia myrkkykaasulla uhkaavia Hummelin joukkoja ryhtyy taltuttamaan biologisiin aseisiin erikoistunut FBI-agentti Goodspeed (Nicolas Cage). Hän saa apua yllättävältä taholta: ainoalta saarelta pakenemaan onnistuneelta vangilta (Sean Connery). Pääosissa: Sean Connery, Nicolas Cage, Ed Harris, John Spencer, William Forsythe. Ohjaus: Michael Bay. Laajakangas. (130') 2 h 11 min
03.55 Grillit huurussa (S)
Kausi 2. Jakso 12/12. Kuopio. Lentävä lihakukko Sami Hedberg saapuu Kuopioon ja lähtee grillirundille Nightwishin laulajan Marco Hietalan kanssa. Zaanin on pakko twerkkaa, jotta saisi ruokaa. Kotimainen realitysarja. (41') 42 min
04.55 Astral-TV
5 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Sub
06.35 Muumilaakson tarinoita (S)
Muumipeikko löytää lohikäärmeen. Kausi 1, 11/26. Rankan sateen jälkeen Muumipeikko löytää eriskummallisen pikkuisen olion, jonka hän tuo salassa kotiin. 23 min
07.00 Chuggington (S)
Sofien apinapelko. Sofie saa tehtäväkseen kuljettaa eläinlääkäriä ympäri eläintarhaa. Miten käy, kun Sofieta pelotellaan apinoista eikä hän haluakaan mennä niiden luokse? Vauhdikas ja värikäs animaatiosarja, jossa kolmen veturioppilaan kanssa opetellaan pysymään raiteilla. Chuggingtonissa ihmetellään, onnistutaan ja opitaan tärkeitä asioita ystävyydestä sekä ympäröivästä maailmasta. 10 min
07.10 Monchhichi (S)
Temppuilua. Kausi 1, 28/52. Monchhichit valmistautuvat suureen monchhiesityskilpailuun, mutta yhteistä taikatemppua suunnitelleet Silmu ja Hanae riitaantuvat. Silmu tahtoo voittaa kilpailun ja etsii salaa Suuresta monchhikirjasta temppua, jolla ällistyttää yleisö. Valitettavasti hän saattaakin kaikki vaaraan... 11 min
07.25 Chaplin (S)
Uusi animaatiosarja komedian klassikkohahmosta Chaplinista, joka päätyy päivittäin keskelle mitä erikoisimpia kommelluksia, vaikka tarkoittaa pelkkää hyvää. Elämään valoisasti suhtautuva Chaplin ja hänen ystävänsä Poika ovat hurmaava parivaljakko, jotka selvittävät isot ja pienet hankaluudet nokkeluudella ja hyvällä onnella. 6 min
07.30 Pikku Prinssi (S)
Kiiturin planeetta osa 3. Ranskalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. Jättimäinen universaali myrsky on vienyt Pikku Prinssin ystävineen pois asteroidiltaan. He matkustavat planeetalta toiselle Linnunradan poikki löytääkseen tien takaisin kotiin. 30 min
08.00 Muumilaakson tarinoita (S)
Taikuri ja kuningasrubiini. Kausi 1, 12/26. Muumimamman käsilaukku katoaa. Tiuhti ja Viuhti kertovat vihdoin ja viimein mitä heidän suuressa matkalaukussaan on. Taikuri saapuu vieraisille Muumilaaksoon. 23 min
08.25 Leo (S)
Animaatio Leosta, maailman epäonnisimmasta leijonasta, joka joutuu mitä kummallisimpiin seikkailuihin, mutta ei suostu antamaan periksi. 3 min
08.30 Paavo Pesusieni (7)
Vakoojat / Vastuuton veneilijä. Kausi 5, 4/20. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja, mm. Paavon lemmikkietana Kari, meritähti Patrik Tähtönen, Jalmari Kalmari, Einari Rapu ja Sulevi Plankton. Sarjan on luonut meribiologi Stephen Hillenburg. Puhuttu suomeksi. 30 min
08.55 Viidakon veijarit (S)
Hammaslääkäri. Uutiskatsaus viidakosta: Mikke hoitaa hampaita. 1 min
09.00 Fresh Off the Boat (S)
Vuoden pienyrittäjä. Kausi 3, 10/23. Louis nimetään Orlandon vuoden pienyrittäjäksi. Ikävä kyllä hän unohtaa mainita Jessican kiitospuheessaan. Amerikkalainen komediasarja seuraa Yhdysvalloissa asuvan taiwanilaisperheen edesottamuksia 1990-luvulla. Amerikkalaista unelmaa tavoitteleva perhe tekee parhaansa sulautuakseen lähiöön, mutta kommelluksilta ja väärinkäsityksiltä ei voi välttyä. 22 min
09.30 Faija hoitaa (S)
Perhe on pahin. Kausi 2, 15/21. Adam ja Andi ovat haaveilleet jo pitkään rauhallisesta juhlapyhästä, ja vihdoinkin unelma saattaa toteutua, kun molempien vanhemmat eivät olekaan yhtä aikaa vieraina juhlapyhänä. Appivanhemmat eivät nimittäin varsinaisesti ole samalla linjalla. Ihana perheloma uhkaa kuitenkin kaatua, kun vanhempi polvi päättää sittenkin lyödä kapuloita rattaisiin. Frendeistä tutun Matt LeBlancin tähdittämä yhdysvaltalainen komediasarja perheenisästä, joka ottaa vastuun kotiasioiden pyörittämisestä, kun vaimo palaa työelämään. 30 min
10.00 Lemmen viemää (12)
Huoli Tinasta. Tina on tajuttomana jäätyään Susanin auton alle. Läheiset kummastelevat, mitä Tina teki metsässä. Nils on huolissaan ja syyttelee itseään. Beatrice on hermostunut - etenkin kun hän huomaa, että aito geenitestitulos on hukassa. Werner saa kesken häiden puhelun asianajajaltaan ja kuulee kohtalostaan. André puolestaan lääkitsee sydänsurujaan juhlajuomilla ja päättää anella Melliltä uutta mahdollisuutta. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. 50 min
11.00 Ostoskanava Tvins.com
60 min
12.00 Emmerdale (7)
Vaikeita päätöksiä. Lachlan epäilee Robertin isäintoilua esitykseksi. Dinglet harkitsevat kotinsa myymistä. Chas ja Paddy päättävät julkistaa suhteensa. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja. 23 min
12.30 Salatut elämät (S)
Osa 3401: Aaro puhuu kielillä. Pihlajakadun asukkaista kertovassa sarjassa kuljetaan kiehtovien tarinoiden poluilla koskettavia tai arkojakaan asioita kaihtamatta. ohjelmatekstitys (suomi) 22 min
13.00 Amazing Race
Kiiltoa kirahviin. Kausi 27, 4/12. Nokka kääntyy kohti Zimbabwea. Kisaajat pääsevät lentelemään Victorian putousten yllä sekä ehostamaan kirahveja ja pelaamaan krokettia. Amerikkalainen realitysarja. 42 min
14.00 Walker, Teksasista (12)
Ruhtinaallinen saalis. Kausi 6, 3/22. Walkerin aikoinaan kiinnisaama gangsteri Garret Stone vapautuu vankilasta ja jatkaa siitä mihin jäi. Yhdysvaltalainen toimintasarja, jossa Chuck Norrisin esittämä lainvalvoja jahtaa pahantekijöitä. 43 min
14.55 Ihmemies MacGyver (12)
Siipirikko. Mac tutustuu epätoivoiseen nuoreen tyttöön, joka ei näytä olevan turvassa sen enempää kotona kuin kadullakaan. Amerikkalainen toimintasarja Phoenix-säätiön agentista, joka selvittää tilanteen kuin tilanteen nokkeluutensa avulla. 47 min
16.00 Superior Donuts (S)
Maalia seinään. Kausi 1, 10/13. Franco kunnioittaa edesmenneen tuttunsa, Bam Bamin, muistoa maalaamalla seinämaalauksen kahvilan edustalle. Bam Bam näki aikoinaan Francon taiteilijanlahjat ja opasti tämän kaidalle tielle. Mies vain sattui olemaan jengiläinen, eikä taideteokseen suhtauduta kovinkaan suopeasti. Amerikkalainen komediasarja kahvilanpitäjä Arthurista ja hänen harvalukuisesta mutta värikkäästä asiakaskunnastaan. 23 min
16.30 Simpsonit (7)
Maailmanlopun meininki. Kausi 24, 9/22. Kaaos paikallisessa lasten hupiriehulassa pistää Homerin sekaisin. Hän tutustuu tuomiopäivään valmistautuvien ryhmään, joka opettaa Homerillekin henkiinjäämisoppeja salaisella leirillään. Kellariin ilmestyvät varmuusvarastot maailmalopun varalta saavat Margen kuitenkin epäilemään. Vierailevana tähtenä Tom Waits. Legendaarisen piirrossarjan 24. tuotantokausi. Homer, Marge, Lisa, Bart ja Maggie Simpson jatkavat seikkailujaan Springfieldissä. Uusinta. 23 min
17.00 Sääntö-Suomi
Kausi 1, 5/10. Sääntö-Suomessa Jussi Heikelä iskee tällä viikolla kuumaan aiheeseen eli alkoholiin. Myös taksilain uudistuksessa on ollut erimielisyyksiä, joten Jussi käy jututtamassa ministeri Berneriä. Liikkumisen haasteet tulee Jussille yllätyksenä, kun hän pääsee testaamaan kotikaupunkiaan pyörätuolilla liikkuen. Parkkeeraaminen herättää tunteita. Miten asia ratkaistaan silloin, kun autoilijan sana on pysäköinninvalvojan sanaa vastaan. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
17.55 Tilt Esports (S)
Kausi 1, 22/40. Elektronisen urheilun ajankohtaisohjelma. Tilt Esports tutustuu kilpailulliseen tanssipelaamiseen. Mukana myös viikkokatsaus ajankohtaisista e-urheilun tapahtumista. 3 min
18.00 Paavo Pesusieni (7)
Vakoojat / Vastuuton veneilijä. Kausi 5, 4/20. Palkittu animaatiosarja kertoo merenpohjassa sijaitsevasta Tangalan kaupungista, jossa Paavon lisäksi asustaa joukko muitakin persoonallisia hahmoja, mm. Paavon lemmikkietana Kari, meritähti Patrik Tähtönen, Jalmari Kalmari, Einari Rapu ja Sulevi Plankton. Sarjan on luonut meribiologi Stephen Hillenburg. Puhuttu suomeksi. Uusinta. 30 min
18.30 Simpsonit (7)
Springfield säästökuurilla. Kausi 24, 10/22. Springfieldin kaupungin säästökuurilla on kovat seuraukset. Homer keksii huijata helppoa rahaa kaatopaikalta löytämällään parkkimittarilla. Springfieldin alakoulu uhataan sulkea, jos koetulosten taso ei nouse. Bartin paineet kasvavat. Vierasäänenä Valerie Harper. Legendaarisen piirrossarjan 24. tuotantokausi. Homer, Marge, Lisa, Bart ja Maggie Simpson jatkavat seikkailujaan Springfieldissä. Uusinta. 23 min
19.00 Middle (S)
Ruoka-apua. Kausi 9, 2/24. Axlin hankkima työpaikka ei miellytä hänen vanhempiaan. Lexie ja Sue palaavat opiskelemaan ja löytävät asunnostaan yllätysvieraan. Nancy Donahue ihastuu Frankien huiviin, joten Frankie lahjoittaa sen Nancylle. Nancyn kiitokseksi tuoma omenapiirakka innostaa Frankien tavoittelemaan lisää vastaavia vastalahjoja. Brick tarvitsisi vastahakoisen Miken apua kouluprojektinsa kanssa. Yhdysvaltalainen komediasarja Heckin perheestä, johon kuuluvat äiti, isä ja kolme lasta. 22 min
19.30 Rillit huurussa (S)
Palvelukseen halutaan . Kausi 10, 2/24. Ilmavoimien eversti tulee tutustumaan Howardin ja kavereiden keksintöön. Everstin ehdotukset herättävät hämmennystä, eikä Sheldon malta pitää suutaan kiinni. Bernadette pillastuu, koska tieto hänen raskaudestaan on levinnyt hänen työpaikalleen. Pennyllä voi olla selitettävää. Amerikkalainen komediasarja kertoo fyysikkokaverusten ja heidän naiskumppaniensa arjesta ja edesottamuksista. 23 min
20.00 Simpsonit (7)
Puku miehen tiellä pitää. Kausi 24, 19/22. Itsetuhoinen Moe saa uutta potkua elämäänsä hienosta puvusta. Vanha viina ja pari pääomasijoittajaa pukkaavat hänet menestykseen. Bart saa vastuulleen isoisän hoitamisen. Äänivieraana mm. Tony Bennett. Homer, Marge, Lisa, Bart ja Maggie Simpson jatkavat seikkailujaan Springfieldissä. 23 min
20.30 Simpsonit (7)
Kaiken takana on nainen. Kausi 24, 20/22. Bartin into soittotunteihin kasvaa kohinalla, kun opettajana on nuori kaunis nainen. Marge maksaa pianotunnit antamalla ajo-opetusta venäläismiehelle. Kauhukseen Homer menettää viimeisetkin hiuskarvansa. Vieraina ovat Justin Bieber, Bill Hader, Jane Krakowski ja Patrick Stewart. Homer, Marge, Lisa, Bart ja Maggie Simpson jatkavat seikkailujaan Springfieldissä. 23 min
21.00 #Subleffa: Hamekyttä 3 - pojasta polvi paranee (12)
Hamekyttä 3 - pojasta polvi paranee. Rikoskomediassa Malcolm Turner soluttautuu yhdessä poikapuolensa Trentin kanssa tyttökouluun, jossa he pakoilevat murhanhimoista jengiä ja yrittävät saada käsiinsä tärkeitä tietoja sisältävän muistitikun. Ohjaaja: John Whitesell. USA 2011 (107'). Pääosissa: Martin Lawrence, Brandon T. Jackson, Jessica Lucas ja Portia Doubleday. 1 h 47 min
23.15 Body Fixers
Räjähtänyt huuli. Kausi 1, 1/10. Ensimmäisessä jaksossa tapaamme Lontoon valkoisimman miehen, miehisyytensä kadottaneen drag queenin sekä Henryn, joka on ollut koukussa huulitäytteisiin. Henry otti huuliinsa aina vain lisää täytettä, kunnes huuli lopulta räjähti. Pystyykö kauneusalan ammattilaisten Body Fixers -tiimi auttamaan Henryä? Luvassa on myös kaksi erilaista hiuskatastrofia ja todella karvainen mies, joka uskaltautuu kokeilemaan vahausta. Brittiläinen realitysarja. Uusinta. 42 min
00.15 112 (7)
Osa 7. Palomestarin Estonia muistelut. Osa 7. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen palomestari Reijo Salminen uppoutuu muistelemaan koskettavia kokemuksia M/S Estonian matkustaja-autolautan meripelastustehtävältä. Hätäkeskuspäivystäjä pohtii asunnottomia ja Kuopion poliisi pelastaa löytökoiran. 42 min
01.10 Tilt Esports (S)
Kausi 1, 22/40. Elektronisen urheilun ajankohtaisohjelma. Tilt Esports tutustuu kilpailulliseen tanssipelaamiseen. Mukana myös viikkokatsaus ajankohtaisista e-urheilun tapahtumista. 3 min
01.15 Superior Donuts (S)
Vääryyttä vastaan. Kausi 1, 6/13. Franco kämppiksineen kuulee, että heidän asuintalonsa halutaan muuttaa ökyasunnoiksi. Selviää, että Fawz on suunnitelman takana. Franco järjestää mielenosoituksen, joka riistäytyy käsistä. Ylennystä havittelevan Randyn on mielisteltävä työpariaan Jamesia. Amerikkalainen komediasarja kahvilanpitäjä Arthurista ja hänen harvalukuisesta mutta värikkäästä asiakaskunnastaan. 23 min
01.40 Superior Donuts (S)
Silkkaa rasismia. Kausi 1, 7/13. Francon jouduttua syyttä poliisin etnisen profiloinnin uhriksi kahvilassa järjestetään kansankokous asian tiimoilta. Sen yhteydessä katoaa arvokas baseball-pallo, mistä Arthur syyttää Francon ystävää - Francon mielestä pelkän ihonvärin perusteella. Amerikkalainen komediasarja kahvilanpitäjä Arthurista ja hänen harvalukuisesta mutta värikkäästä asiakaskunnastaan. 23 min
02.10 Superior Donuts (S)
Ymmärrä yskä. Kausi 1, 8/13. Randyn äiti Ellen, leski hänkin, saapuu vierailulle Chicagoon, ja Arthur päätyy yhteen vanhan ystävänsä kanssa. Yhden illan juttu poikii kuitenkin päänvaivaa. Franco yrittää parhaansa mukaan auttaa Arthuria asiassa. Amerikkalainen komediasarja kahvilanpitäjä Arthurista ja hänen harvalukuisesta mutta värikkäästä asiakaskunnastaan. 23 min
02.40 Catfish - deittihuijarit
Kiusatun kosto. Kausi 3, 1/10. 24-vuotias Craig on rakastunut Zoeen, jolta hän on saanut tukea ja kannustusta vaikeissa elämäntilanteissa. Zoe kuitenkin ärsyyntyy, kun Craig pyytää häneltä uutta valokuvaa, eivätkä tapaamisetkaan ota onnistuakseen. Nev ja Max alkavat selvittää, kuka Craigin nettirakas oikein on. Amerikkalaisessa realitysarjassa itsekin deittihuijauksen kohteeksi joutunut Nev Schulman auttaa nettisuhteessa olevia ihmisiä selvittämään totuuden heidän ihastuksistaan. 44 min
03.35 I Dated a Psycho
Upseeri ja herrasmies. Kausi 1, 3/6. Pian jätettyään nuoruuden poikaystävänsä Natalie ihastui mieheen, joka vaikutti täydelliseltä herrasmieheltä. Miten tästä päädyttiin murhanhimoiseen raivoon? Tracy puolestaan tapasi komean solttupojan pian eronsa jälkeen. Kohta kuvioissa olikin palkkamurhaaja. 42 min
04.35 Vampyyrien sukua (16)
Sydänrasia. Kausi 3, 13/22. Kostonhimoinen Aurora käy Klausin ja Elijahin kimppuun ja yrittää houkutella heidät ansaan Freyan avulla. Strixin uudet johtajat Marcel ja Aya pyytävät apua noitapiiriltä. Davina tarvitsee enää yhden osasen voidakseen herättää Kolin kuolleista. Amerikkalainen vampyyridraamasarja. 60 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
TV5
06.30 Ruotsin luksusasunnot
Kausi 2, osa 7. Bergmans Bagerin rakennuttajalla on jälleen lisävaatimuksia. Tranholmenin saarella oleva talo tulee uudelleen myyntiin. Malou haluaa tehdä ennätyksen. (Toppmäklarna, tosi-tv, Ruotsi, 2017)
07.25 Remonttipainajainen
Kausi 12, osa 7. Epäonniset asunnonomistajat saavat ammattitiimiltä apua tilanteessa, jossa akuutti remontin tarve uhkaa niin terveyttä kuin perhesuhteitakin. Per Starrinin ja Marcus Nyhlénin osaavissa käsissä asunnot saadaan vihdoin kuntoon. (Nya Arga Snickaren, tosi-tv, Ruotsi, 2015)
08.20 Seinfeld (S)
Kausi 7, osa 19. Georgea hermostuttaa, kun Susanin ystävä viipyy heillä liian kauan. Kramer ja George löytävät uuden parkkipaikan, joka on hieman epäilyttävä. Jerry joutuu ostamaan takin päästäkseen eroon lipevästä myyjästä, joka vielä iskee Elainen Jerryn nenän edestä. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)
08.55 Seinfeld (S)
Kausi 7, osa 20. Georgen kulinaarinen harrastus muuttuu etenemismahdollisuudeksi, ja Jerryn tyttöystävä saa kaikkien pään kääntymään. Elainen uusi seuralainen ei suostu treffeille, vaan tapailee muuten vain. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)
09.20 TV Shop
10.20 Asunnon metsästäjät
Kausi 112, osa 5. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. Valinta tehdään kolmen vaihtoehdon välillä. (House Hunters, lifestyle, USA, 2016)
10.50 Asunnon metsästäjät
Kausi 112, osa 6. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. Valinta tehdään kolmen vaihtoehdon välillä. (House Hunters, lifestyle, USA, 2016)
11.15 Seinfeld (S)
Kausi 7, osa 23. Jerry ja Elaine ovat odotelleet eräiden ystävien avioliiton hajoamista päästäkseen iskemään puolisot, ja kiitos Georgen töykeän kommentin, tilaisuus tulee odottamatta. Kramer taas hankkii uudet farkut. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)
11.40 Seinfeld (S)
Kausi 7, osa 24. Jerry rakastuu suin päin, ja George potee hääkammoa häävalmistelujen edetessä yhä pelottavampaa vauhtia. 7. kauden päätösjakso. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)
12.10 TV Shop
13.10 Hotellit kuntoon
Kausi 7, osa 9. Hotellinjohtamisen konkari Anthony Melchiorri laittaa tiimeineen kulahtaneita hotelleja uuteen uskoon. (Hotel Impossible, tosi-tv, USA, 2016)
14.05 Hittikärpänen
Kausi 1, osa 7. Sami Saaren ja Roope Salmisen johdolla etsitään laulun sanojen osaajaa. Tällä viikolla laulun sanojen tietämyksessä kisaavat Antti Rinta-Filppula Tampereelta, Jaska Sévon Somerolta, Laura Kuusikkomaa Kollasta, Julia Kinnunen Helsingistä ja Senja Pulkkinen Helsingistä. (Hittikärpänen, kotimainen viihde, 2015)
15.05 Kreisit kotivideot
3. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Netti on täynnä videoita hölmöistä hurjapäistä tekemässä typeriä temppuja. Tässä jaksossa saamme nauttia ääliöklippien parhaimmistosta. (Make You Laugh Out Loud, viihde, Iso-Britannia, 2016)
16.05 Hotellit kuntoon
Kausi 7, osa 10. Hotellinjohtamisen konkari Anthony Melchiorri laittaa tiimeineen kulahtaneita hotelleja uuteen uskoon. (Hotel Impossible, tosi-tv, USA, 2016)
17.00 Asunnon metsästäjät
Kausi 112, osa 7. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. Valinta tehdään kolmen vaihtoehdon välillä. (House Hunters, lifestyle, USA, 2016)
17.30 Asunnon metsästäjät
Kausi 112, osa 8. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. Valinta tehdään kolmen vaihtoehdon välillä. (House Hunters, lifestyle, USA, 2016)
18.00 Amerikan suloisimmat lemmikit
Kausi 2, osa 2. Koirat: iloiset veijarit. Osaako koirasi puhua vai kiipeääkö piskisi puuhun kuin kissa? Löysimme netin ällistyttävimmät koiravideot. (America's Cutest Pets, perhesarja, USA, 2011)
19.00 Myyntimies Jethro matkoilla 2017
Kausi 2, osa 7. Alpit. Myyntimies Jethro lähtee laskettelu- ja kulttuurilomalle Itävaltaan. Asuntokauppa Alpeilla käy kuumana, mutta suomalaiseen makuun sopiakseen asunnot kaipaavat hieman stailausta. Siksi Jethro on pyytänyt matkalle mukaan sisustussuunnittelija Teuvo Lomanin, jolla sisustaminen karkaa käsistä. Rinteessä after ski eli talviurheilun jälkeinen rentoutuminen kiinnostaa itse laskettelua enemmän. (Myyntimies Jethro matkoilla, kotimainen tosi-tv, 2016)
20.00 Myyntimies Jethro
Kausi 2, osa 8. Myyntimies Jethro ja Gibraltarin apinat. Myyntimies Jethron matka Espanjan aurinkorannalla jatkuu. Jethro tutustuu suomalaisen liikemiehen upeaan huvilaan ja onnistuu nappaamaan selfien Gibraltarin apinoiden kanssa. Kotona Suomessa hamsteri on heittänyt veivinsä ja anoppi juoksuttaa Jethroa hermoromahduksen partaalle. Päätösjaksossa selviää myös, miten käy Jethron ja naapurin puutarhaporsaan yhteiselolle, selvitäänkö siitä riihikuivalla rahalla? (Myyntimies Jethro, kotimainen tosi-tv, 2014)
21.00 Elokuva: Man of the House - Kaikkien aikojen kyttäyskeikka (12)
(Man of the House, toiminta, USA, 2005) Ryhmä teksasilaisia cheerleadereita joutuu murhan todistajiksi ja päätyy poliisin suojeluun. Tehtävän saa kivikasvoinen ylikonstaapeli Sharp (Tommy Lee Jones), joka joutuu pian tekemään kaikkensa pitääkseen tytöt kurissa. 95 min. Ohjaus: Stephen Herek. Pääosissa: Anne Archer, Tommy Lee Jones, Monica Keena, Christina Milian, Cedric The Entertainer.
23.05 Elokuva: Kuin lintu langalla (16)
(Bird On A Wire, toimintakomedia, USA, 1990) Todistajansuojeluohjelmassa oleva mies kohtaa sattumalta entisen tyttöystävänsä ja vetää tämänkin mukaan hengenvaaralliseen pakoiluunsa. 111 min. Ohjaus: John Badham. Pääosissa: Mel Gibson, Goldie Hawn, David Carradine.
01.15 70's show (S)
Kausi 1, osa 4. Sovinistit sotajalalla. Donna hakkaa Ericin koripallossa ja muissakin peleissä. Ericin on vaikea niellä tappionsa, eikä isästäkään ole auttajaksi. (That 70's show, komedia, USA, 1999)
01.45 Voi Venäjä mitä videoita!
Kausi 1, osa 10. Ohjelma esittelee hulvattomia ja ennennäkemättömiä kotivideoita Venäjältä. Itänaapurissamme vain taivas on rajana ihmisten kekseliäisyydelle. Sen todistaa mm. jaksossa esiteltävä venäläinen vasarabanaani. Myös miliisiasemalle löytyy uusiokäyttöä jumppasalina. Lisäksi nähdään keittiön katon läpi singahtava kattila ja saadaan vinkkejä Ladan käyntiäänen vaimentamiseksi. (Voi Venäjä mitä videoita, kotimainen viihde, 2015)
02.35 Asunnon metsästäjät
Kausi 112, osa 4. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. Valinta tehdään kolmen vaihtoehdon välillä. (House Hunters, lifestyle, USA, 2016)
03.00 Asunnon metsästäjät
Kausi 112, osa 5. Sarjassa sinkut, pariskunnat ja perheet etsivät uutta kotia asunnonvälittäjän avustuksella Yhdysvalloissa. Valinta tehdään kolmen vaihtoehdon välillä. (House Hunters, lifestyle, USA, 2016)
03.30 Hotellit kuntoon
Kausi 7, osa 9. Hotellinjohtamisen konkari Anthony Melchiorri laittaa tiimeineen kulahtaneita hotelleja uuteen uskoon. (Hotel Impossible, tosi-tv, USA, 2016)
04.15 Ruotsin luksusasunnot
Kausi 2, osa 5. Ellica saisi myyntiin kartanokohteen Uppsalasta, mutta firmalla on sääntönsä Tukholman keskustan ulkopuolisten kohteiden suhteen. Niklaksella menee hermo. (Toppmäklarna, tosi-tv, Ruotsi, 2017) Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Liv
05.00 Astral-TV
60 min
06.00 LIVE: Astral-TV
3 h 0 min
09.00 Merinäköala haussa
Kausi 2. Jakso 5/20. Havaijin hurmaa. Chavah ja Sheldon etsivät kotia Havaijin saarelta Holualoasta. Tilaa tarvitaan niin pariskunnan tuleville lapsille kuin Chavahin hääsuunnitteluyrityksellekin. Amerikkalainen lifestylesarja. (20') 21 min
09.30 Merinäköala haussa
Kausi 2. Jakso 6/20. Merelliset rytmit. Kassey ja Briton etsivät taloa Rincónista, Puerto Ricon luoteiskulmasta. Pariskunta haluaa kuunnella aaltojen pauhua ja jammailla bändinsä kanssa. Amerikkalainen lifestylesarja. (20') 21 min
10.00 Huvila & Huussi
Kausi 6. Jakso 8/10. Hyvinkäällä kauniin järven rannalla sijaitsee vinoseinäinen mökki ja myrskyn runtelema pihamaa. Mökin omistaa kaksi perhettä ja kesäisin siellä riittääkin vilskettä, kun perheiden lapset ystävineen valtaavat pihamaan. Mökin piha on kuitenkin hyvin karu ja siihen kaivataan enemmän toiminallisuutta ja selkeyttä. Kotimainen lifestyleohjelma. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
10.55 Tulossa: Kaikki vastaan 1
Tulossa Nelonen Median kanavilla. (3') 3 min
11.00 Toisenlaiset äidit
Kausi 3. Jakso 11/12. Voimaannuttava synnytys. 38-vuotias Johanna on opiskeleva kolmen lapsen äiti, joka odottaa neljättä lastaan yksin. Hän nauttii raskaudesta ja asettaa synnytyskokemukselle korkeat odotukset. Kotimainen realitysarja. (41') 42 min
12.00 Rempalla kaupaksi
Kausi 3. Jakso 9/30. Kauhukylppäri. Rakennusmies Gareth etsii uutta kotia ja hänen tarjouksestaan kilpailevat kaksi paritaloasuntoa ja yksi omakotitalo. Yhdessä asunnoista potentiaalisia ostajia tervehtii ensimmäisenä käärme, kun taas toisessa asunnoista on niin kamala kylpyhuone, että se säikäyttää kilpailijatkin. Saavatko myyjät Amandan vinkeillä asunnoistaan niin houkuttelevat, että joku niistä hurmaa ostajankin? Englantilainen lifestyleohjelma. 47 min
13.00 Kampus liekeissä (7)
Kausi 1. Jakso 7/7. Jälkisammutus. Kun asuntola palaa poroksi, dekaania kiinnostaa vain yksi asia: syyllisen löytäminen. Olivia puolustautuu parhaansa mukaan oikeudenkäyntiä muistuttavassa käsittelyssä, jossa asuntolaohjaajien kaikki rikkeet nousevat päivänvaloon. Amerikkalainen komediasarja. (20') 20 min
13.30 Jaksa paremmin
Kausi 7. Jakso 9/16. Juontaja Janne Kataja kaipaa uniasiantuntijan apua uuden vuoteen hankinnassa. Lajitestaaja Nina kokeilee yoga wheeliä ja käy polkuautoilemassa. Kotimainen lifestyleohjelma. (22') 22 min
14.00 Huvila & Huussi
Kausi 6. Jakso 8/10. Hyvinkäällä kauniin järven rannalla sijaitsee vinoseinäinen mökki ja myrskyn runtelema pihamaa. Mökin omistaa kaksi perhettä ja kesäisin siellä riittääkin vilskettä, kun perheiden lapset ystävineen valtaavat pihamaan. Mökin piha on kuitenkin hyvin karu ja siihen kaivataan enemmän toiminallisuutta ja selkeyttä. Kotimainen lifestyleohjelma. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
15.00 San Franciscon luksuslukaalit (S)
Kausi 1. Jakso 7/9. Kukkopojat kilpasilla. Outo hiippailija askarruttaa Andrew'ta, Justin tuskailee asiakkaansa jääräpäisyyttä ja Roh etsii kuumeisesti ostettavaa kiinalaiselle suursijoittajalle. Amerikkalainen realitysarja. (43') 43 min
16.00 Himohamstraajat (7)
Kausi 8. Jakso 8/15. Kuoleman hamstraaja. Peggyn asumiskelvottomasta kodista löytyy kymmeniä kuolleita lemmikkejä. Ed ja Connie ovat keräilleet niin paljon tavaraa, että heidän teini-ikäiset poikansa uhkaavat muuttaa pois kotoa. Amerikkalainen dokumenttisarja. (39') 40 min
17.00 Sinkkuillallinen
Kausi 8. Jakso 10/25. Kikatusta kerrakseen. Yasmin etsii lihaksikasta ja komeaa miestä. Skotlannin upeimmat urokset yrittävät tehdä häneen vaikutusta mitä omituisimmilla tempuilla. Kenet Yasmin valitsee toisille treffeille? Englantilainen realitysarja. (44') 44 min
18.00 Rempalla kaupaksi
Kausi 3. Jakso 10/30. Värit vaihtoon. Angela etsii taloa, jonka voi jättää lapsilleen tulevaisuuden turvaksi. Tämänkertaisissa kohteissa näkyvimmät ongelmat ovat joko erittäin räikeät värit tai sopivan rohkeiden värien puute. Tarvitaan siis väriteemojen tasapainotusta. Englantilainen lifestyleohjelma. 47 min
19.00 Liv D: Maailman ökyimmät lahjat
Liv D: Maailman ökyimmät lahjat. Mitä rikas voi ostaa läheiselle, jolla on jo kaikkea? Tarjolla on kengät, joihin on piilotettu vempaimia, mittatilausvärityskirjoja, kullalla päällystettyjä arkiesineitä sekä miljoonan dollarin kelloja. Englantilainen dokumentaarinen sarja. (46') 47 min
20.00 Kadonneen jäljillä (S)
Kausi 2. Jakso 4/8. Kreikkalaisen isän arvoitus. Minna sai vasta nuorena aikuisena tietää olevansa puoliksi kreikkalainen. Minnan äidillä oli 1970-luvulla lyhyt romanssi Rodoksen saarella, mutta miehen nimi on ehtinyt vuosikymmenten saatossa unohtua. Vahvin johtolanka on se, että hän on yksi neljästä kreikkalaismiehestä, jotka esiintyivät Risto Jarvan Loma-elokuvassa. Kotimainen realityohjelma. (41') 42 min
21.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S)
Kausi 1. Jakso 9/10. Rohkeasti puhetta pitämään. Laura änkyttää, mutta piilottelee sitä. Tavoitteeksi hän asettaa piilottelun lopettamisen ja julkisen puheen pitämisen. Minna aikoo rapakunnostaan huolimatta pystyä kiipeämään viiden km:n korkuiselle vuorelle ja kerätä hyväntekeväisyyteen rahaa. Lasse yrittää rohkaista itsensä pitämään ensimmäisen stand up -keikan. Jonna haluaa laihtua ja Kristoffer taas tarvitsee lisää massaa ollakseen maskuliinisempi. Kotimainen viihdeohjelma. (42') 42 min
22.00 Tulossa: Kaikki vastaan 1
Tulossa Nelonen Median kanavilla. (3') 3 min
22.05 Bachelor Suomi (S)
Kausi 3. Jakso 9/12. Sinuun tahtoisin jäädä. Joni vie naisjoukon hurjapäät tuplatreffeille, mutta treffeillä on jopa liikaa vauhtia ja vaaratilanteita. Heti alussa syttynyt voimakas ihastus syvenee entisestään ja vie Jonilta jalat alta. Muut naiset kokevat, että yksi heistä pelaa likaista peliä. Kotimainen realitysarja. (41') 41 min
23.05 Bachelor Suomi (S)
Kausi 3. Jakso 10/12. Kenen vierestä heräsit?. Joni vie yhden naisista koko yön kestäville treffeille, joilta ei romantiikkaa ja hellyyttä puutu. Muut naiset ajautuvat raivon partaalle, ja petetyksi tulemisen tunne johtaa dramaattiseen lopputulokseen. Tunnemyrskyn keskellä Jonin on pakko ottaa aikalisä. Kotimainen realitysarja. (41') 41 min
00.05 Sinkkuillallinen
Kausi 8. Jakso 10/25. Kikatusta kerrakseen. Yasmin etsii lihaksikasta ja komeaa miestä. Skotlannin upeimmat urokset yrittävät tehdä häneen vaikutusta mitä omituisimmilla tempuilla. Kenet Yasmin valitsee toisille treffeille? Englantilainen realitysarja. (44') 44 min
01.05 Rempalla kaupaksi
Kausi 3. Jakso 10/30. Värit vaihtoon. Angela etsii taloa, jonka voi jättää lapsilleen tulevaisuuden turvaksi. Tämänkertaisissa kohteissa näkyvimmät ongelmat ovat joko erittäin räikeät värit tai sopivan rohkeiden värien puute. Tarvitaan siis väriteemojen tasapainotusta. Englantilainen lifestyleohjelma. 47 min
02.10 Himohamstraajat (7)
Kausi 8. Jakso 8/15. Kuoleman hamstraaja. Peggyn asumiskelvottomasta kodista löytyy kymmeniä kuolleita lemmikkejä. Ed ja Connie ovat keräilleet niin paljon tavaraa, että heidän teini-ikäiset poikansa uhkaavat muuttaa pois kotoa. Amerikkalainen dokumenttisarja. (39') 40 min
03.05 Häät sulhasen tapaan
Kausi 7. Jakso 1/13. Jalkapallofanin unelma. Stoke-on-Trentin "paha poika" Levi tahtoo järjestää jalkapalloa inhoavalle morsiamelleen ikimuistoiset häät Stoke Cityn kotistadionilla. Morsian taas haaveilee pienimuotoisista häistä maaseudun rauhassa. Tuleeko parille ero jo ennen häitä? Englantilainen realitysarja. 57 min
04.20 Astral-TV
40 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
JIM
05.00 Astral-TV
60 min
06.00 LIVE: Astral-TV
3 h 0 min
09.00 Hell's Kitchen
Kausi 7. Jakso 15/15. Viimeinen ateria. Finaalikaksikko kokkaa viiden ruokalajin aterian brittituomareille. Voittaja saa valita ensin, kun on aika muodostaa joukkueet viimeistä, ratkaisevaa päivällistä varten. Amerikkalainen realitysarja. (41') 41 min
09.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari
Tulossa Nelonen Median kanavilla. (2') 2 min
10.00 Myytinräjäyttäjät (7)
Kausi 1. Jakso 10/10. Pyykinpesukonepommi. Uutisten mukaan pyykinpesukoneet voivat räjähtää. Maatilalla puretaan taloa dynamiitilla ja lopputulos yllättää kaikki. Räjäytysterapiassa Tinni Wikström. Kotimainen ohjelma. (41') 42 min
11.00 Kupla
Kausi 1. Jakso 4/10. Mikä meemi!?. WTF-tyyppinen meemi saa Anni Hautalan, Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aku Hirviniemen hämmentyneiksi AF. Osaako 4. jakson vieras Tinni Wikstöm auttaa? Kenet Henkka Hyppönen julistaa voittajaksi? Kupla Nelosella klo 21. Kotimainen keskusteluohjelma. (41') 42 min
12.00 Rantavahdit (7)
Kausi 10. Jakso 6/13. Hui hai. Mies raahataan elottomana vedestä. Maxi ja keltanokka Glick lähtevät metsästämään rannan sulkenutta haita. Deano pyytää rannalle tullutta uskonnollista ryhmää parantamaan Jessen selkävamman. Australialainen sarja. (22') 22 min
12.30 Rantavahdit (7)
Kausi 10. Jakso 7/13. Kolmen kopla. Rantavahdit saavat ilmoituksen miehestä, jonka lonkkanivel on mennyt sijoiltaan liukastuessa. Kun he saapuvat paikalle, vastassa on mitä omalaatuisin kolmikko, eikä lonkkanivel jää rantavahtien ainoaksi murheeksi. Myös kiinalaisperhe kokee kauhunhetkiä, kun heidän poikaansa ei kuulu takaisin uintireissulta. Australialainen sarja. (21') 22 min
13.00 Rantavahdit (7)
Kausi 10. Jakso 8/13. Salakuvaaja. Salakuvaaja jää kiinni itse teosta ja kuvaajan uhrin poikaystävällä menee kuppi nurin. Englantia taitamattomat ulkomaalaiset aiheuttavat rantavahdeille isoja ongelmia. Bondille kokemusta kartuttamaan tullut nuori rantavahti Julie pääsee heti tositoimiin, kun viisi miestä joutuu virtaukseen. Australialainen sarja. (22') 22 min
13.30 Rantavahdit (7)
Kausi 10. Jakso 9/13. Arka paikka. Bondilla on jälleen luvassa dramaattinen päivä. Rantavahtien ja ensihoitajien on otettava kovemmat keinot käyttöön, kun sairaskohtauksen saanut nainen ei suhtaudu suopeasti hoitoyrityksiin. Torniin tulee myös mies, jota koira on purrut arkaan paikkaan. Australialainen sarja. (21') 21 min
14.00 Myytinräjäyttäjät (7)
Kausi 1. Jakso 10/10. Pyykinpesukonepommi. Uutisten mukaan pyykinpesukoneet voivat räjähtää. Maatilalla puretaan taloa dynamiitilla ja lopputulos yllättää kaikki. Räjäytysterapiassa Tinni Wikström. Kotimainen ohjelma. (41') 42 min
15.00 Kupla
Kausi 1. Jakso 4/10. Mikä meemi!?. WTF-tyyppinen meemi saa Anni Hautalan, Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aku Hirviniemen hämmentyneiksi AF. Osaako 4. jakson vieras Tinni Wikstöm auttaa? Kenet Henkka Hyppönen julistaa voittajaksi? Kupla Nelosella klo 21. Kotimainen keskusteluohjelma. (41') 42 min
16.00 Wahlburgers
Kausi 1. Jakso 17/19. Turvaa Almalle. Mark palkkaa Almalle henkivartijan, sillä fanit eivät jätä Almaa rauhaan. Paul törmää Draman ansiosta popduo MKTO:n poikiin ja onnistuu saamaan tyttärelleen liput bändin keikalle. Amerikkalainen realitysarja. (20') 21 min
16.30 Wahlburgers
Kausi 1. Jakso 18/19. Kalakaverit. Paul ja Bob viettävät päivää poikiensa kanssa sekä kalastuksen että värikuulasodan merkeissä. Alman tyttärenpoika Brandon tapailee kahta tyttöä samaan aikaan, eikä Alma ole asiasta mielissään. Amerikkalainen realitysarja. (20') 21 min
17.00 Pallon ympäri (7)
Kausi 1. Jakso 4/8. Keskeytys uhkaa!. Saara saa lääkäriltä tylyjä uutisia ja on vaarassa joutua kotiin kesken kisan. Jussi pääsee kertomaan elokuvistaan Havaijilla ja tekemään huoltoasema-klassikon. Mikko teloo itsensä rugby-harjoituksissa. Kotimainen viihdeohjelma. (42') 43 min
18.00 Anthony Bourdain maailmalla
Kausi 8. Jakso 14/16. Emilia-Romagna. Anthony Bourdain suuntaa kohti Italiaa, jossa herkkujuustojen ja -kinkkujen lisäksi myös nopeat autot tekevät vaikutuksen tähän arvokkaasti ikääntyvään herrasmieheen. Amerikkalainen sarja. (41') 41 min
18.55 Tulossa: Haluatko miljonääriksi?
Tulossa Nelonen Median kanavilla. (3') 3 min
19.00 Leijonan luola Kanada
Kausi 10. Jakso 18/22. Suklaata ja samppanjaa. Suklaaprinsessa tarjoaa makuhermoja kutkuttavia nautintoja, mutta leijonia epäilyttää lähteä mukaan kovaan kilpailuun. Yrittäjäpariskunta tuo leijonille samppanjaa kymmenvuotisjuhlan kunniaksi. Kanadalainen sarja. 44 min
20.00 Kupla
Kausi 1. Jakso 5/10. Algoritmejä elämään. Henkka Hyppönen johdattaa Kuplan ATK-tukikurssin vakioppilaat Aku Hirviniemen, Anni Hautalan ja Pirkka-Pekka Peteliuksen kinkkisten kysymysten äärelle. Panelistien räpiköintiä seuraamaan saapuu tällä kertaa Marja Hintikka. Kotimainen keskusteluohjelma. (42') 42 min
21.00 Stand Up! (S)
Kausi 2. Jakso 7/12. Stand Up! -ohjelman toinen kausi! Illan jaksossa lavalla Jussi Simola, Eeva Vekki, Robert Petterson ja Jacke Björklund. Isäntänä Mika Eirtovaara. Kotimainen viihdeohjelma. (42') 43 min
22.00 Tulossa: Kaikki vastaan 1
Tulossa Nelonen Median kanavilla. (3') 3 min
22.05 Poliisit (S)
Kausi 8. Jakso 11/56. Seinäjoki. Kotikeikalla etsitään miestä metsästä. Sillan alla on maalattu graffiteja, porukka teon takana onkin vähän erikoisempi. Mopoautoilija kärähtää ratista, ja auton siirtäminen tuottaa Juhalle vaikeuksia. Kotimainen realitysarja. (21') 22 min
22.35 Poliisit (S)
Kausi 8. Jakso 12/56. Forssa. Naapuri uhkailee kirveellä, Esa selvittää tilanteen rauhalliseen tyyliinsä. Epäillyn rattijuopumuksen takaa paljastuu melkoinen vyyhti. Illan aikana keikkaa pukkaa tiuhaan eikä syömään ei meinaa millään päästä. Kotimainen realitysarja. (21') 22 min
23.05 Poliisit (S)
Kausi 8. Jakso 13/56. Seinäjoki. Pasi ja Juha on kutsuttu osallistumaan koulun pyöräilypäivään. Auton pysäytyksessä herää epäilys huumeista. Mies on riehaantunut paikallisessa kuppilassa, ja pariskunnan riita saa poliisit paikalle. Kotimainen realitysarja. (21') 22 min
23.35 Poliisit (S)
Kausi 8. Jakso 14/56. Turku. Lahenevä äitienpäivä saa Eeron herkän puolen esiin. Outo savupilvi kadulla herättää epäilyksiä ja partio lähtee kuminpolttajan perään. Aamuyön tunteina mustasukkaisuus leiskuu ja ikkunat rikkoutuvat. Kotimainen realitysarja. (21') 22 min
00.05 Kupla
Kausi 1. Jakso 5/10. Algoritmejä elämään. Henkka Hyppönen johdattaa Kuplan ATK-tukikurssin vakioppilaat Aku Hirviniemen, Anni Hautalan ja Pirkka-Pekka Peteliuksen kinkkisten kysymysten äärelle. Panelistien räpiköintiä seuraamaan saapuu tällä kertaa Marja Hintikka. Kotimainen keskusteluohjelma. (42') 42 min
01.05 Stand Up! (S)
Kausi 2. Jakso 7/12. Stand Up! -ohjelman toinen kausi! Illan jaksossa lavalla Jussi Simola, Eeva Vekki, Robert Petterson ja Jacke Björklund. Isäntänä Mika Eirtovaara. Kotimainen viihdeohjelma. (42') 43 min
02.05 Mad Cook Show (12)
Kausi 2. Jakso 8/10. Hävikkiruoka. Vieraina vloggaaja Veronica Verho ja kokki Jyrki Sukula. Mukana myös sinkkubanaani ja suippumadonlakki. Kotimainen ruokaohjelma. (41') 42 min
03.05 Mad Cook Show (7)
Kausi 2. Jakso 9/10. Uusavuttomuus. Vieraina näyttelijä Riku Nieminen ja juontaja Heikki Paasonen. Menossa hämähäkki oikein päin. Kotimainen ruokaohjelma. (41') 42 min
04.00 Wahlburgers
Kausi 1. Jakso 17/19. Turvaa Almalle. Mark palkkaa Almalle henkivartijan, sillä fanit eivät jätä Almaa rauhaan. Paul törmää Draman ansiosta popduo MKTO:n poikiin ja onnistuu saamaan tyttärelleen liput bändin keikalle. Amerikkalainen realitysarja. (20') 21 min
04.30 Wahlburgers
Kausi 1. Jakso 18/19. Kalakaverit. Paul ja Bob viettävät päivää poikiensa kanssa sekä kalastuksen että värikuulasodan merkeissä. Alman tyttärenpoika Brandon tapailee kahta tyttöä samaan aikaan, eikä Alma ole asiasta mielissään. Amerikkalainen realitysarja. (20') 21 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Kutonen
06.30 Alaska: Viimeinen rintama
Kausi 4, osa 17. Kilcherin perhe elää maatilalla Alaskan takamailla täysin eristyksissä yhteiskunnasta. Ääriolosuhteissa selviytyminen vaatii jokaisen perheenjäsenen panosta. (Alaska the Last Frontier, tosi-tv, USA, 2014)
07.30 Sinua on varoitettu
Kausi 4, osa 8. Tässä jaksossa esitellään killerikamaa, johon lukeutuvat muun muassa uivat autot, leijuvat lamput ja lentävät ihmiset. (Outrageous Acts of Science, viihde, USA, 2015)
08.20 Ammattina sankari
Kausi 5, osa 11. Raskaan kaluston kuljettajien työtä seuraava sarja tarjoaa uudella kaudella entistä laajemman kattauksen. Mukana Suomen ja Euroopan teillä ovat Vähälä Yhtiöiden ylipitkän HTC-rekan kuski Kimmo, puuautokuski Harri Veljekset Kauppiselta, FSN Transportin pitkäaikainen luottokuski Jouko, jauhekuljetuksia Powder Transilla hoitava Santtu, Gli Yhtiöiden nuori mutta kokenut Arttu sekä TTS:n kouluttajat, kuorma-autokuski Mika ja bussikuski Jussi. (Kotimainen tosi-tv, 2017)
08.55 Ammattina sankari
Kausi 5, osa 12. Raskaan kaluston kuljettajien työtä seuraava sarja tarjoaa uudella kaudella entistä laajemman kattauksen. Mukana Suomen ja Euroopan teillä ovat Vähälä Yhtiöiden ylipitkän HTC-rekan kuski Kimmo, puuautokuski Harri Veljekset Kauppiselta, FSN Transportin pitkäaikainen luottokuski Jouko, jauhekuljetuksia Powder Transilla hoitava Santtu, Gli Yhtiöiden nuori mutta kokenut Arttu sekä TTS:n kouluttajat, kuorma-autokuski Mika ja bussikuski Jussi. (Kotimainen tosi-tv, 2017)
09.25 Kultakuume
Kausi 6, osa 7. Unelma El Doradosta. Klondiken pojat palaavat kullankaivuuseen. Hoffmanit yrittävät palauttaa maineensa, Parkerin aika saattaa käydä vähiin, ja Beetsit yrittävät uutta tulemista. (Gold Rush, tosi-tv, USA, 2015)
10.15 TV Shop
11.15 Tuhoutunut sekunneissa
Kausi 1, osa 17. Ron Pitts esittelee videolle tallentuneita kohtauksia järkyttävistä tuhoista. Sarjassa dokumentoidaan tapahtumia ilmailuonnettomuuksista luonnonkatastrofeihin. (Destroyed in Seconds, dokumenttisarja, USA, 2013)
11.45 Perähikiän sankarit
Kausi 3, osa 20. Keskelle villiä ja karua Appalakkien vuoristoa päätyneet Eugene Runkis ja Spencer Bolejack ratkaisevat arjen ongelmia apunaan pelkkä nokkeluutensa. Perähikiän sankareiksi kutsutut miehet pyrkivät selviytymään arjesta ilman minkäänlaisia nykyaikaisia mukavuuksia ja apuvälineitä. (Hillbilly Blood, tosi-tv, USA, 2014)
12.15 Löytöretki tuntemattomaan
Kausi 2, osa 16. Dokumenttisarjassa tutkimusmatkailija ja tv-kasvo Josh Gates kiertää maailmalla historiallisten myyttien ja mysteerien perässä. Tällä kertaa hän etsii Meksikossa vihjeitä siitä, miksi Teotihuacánin mahtava, muinainen kaupunki aikoinaan tuhoutui. (Expedition Unknown, dokumenttisarja, USA, 2016)
13.05 TV Shop
14.05 Tuhoutunut sekunneissa
Kausi 1, osa 18. Tässä jaksossa nähdään, kuinka tornado tuhoaa 40 taloa, propaanitehtaalla tapahtuu räjähdys, kuorma-autokolari johtaa sillan sortumiseen ja venekilpailussa tapahtuu paha onnettomuus. (Destroyed in Seconds, dokumenttisarja, USA, 2013)
14.35 Perähikiän sankarit
Kausi 3, osa 21. Keskelle villiä ja karua Appalakkien vuoristoa päätyneet Eugene Runkis ja Spencer Bolejack ratkaisevat arjen ongelmia apunaan pelkkä nokkeluutensa. Perähikiän sankareiksi kutsutut miehet pyrkivät selviytymään arjesta ilman minkäänlaisia nykyaikaisia mukavuuksia ja apuvälineitä. (Hillbilly Blood, tosi-tv, USA, 2015)
15.05 Kultakuume
Kausi 6, osa 7. Unelma El Doradosta. Klondiken pojat palaavat kullankaivuuseen. Hoffmanit yrittävät palauttaa maineensa, Parkerin aika saattaa käydä vähiin, ja Beetsit yrittävät uutta tulemista. (Gold Rush, tosi-tv, USA, 2015)
16.00 Alaska: Viimeinen rintama
Kausi 4, osa 17. Kilcherin perhe elää maatilalla Alaskan takamailla täysin eristyksissä yhteiskunnasta. Ääriolosuhteissa selviytyminen vaatii jokaisen perheenjäsenen panosta. (Alaska the Last Frontier, tosi-tv, USA, 2014)
17.00 Wheeler Dealers
Kausi 7, osa 7. Bond-kärpänen. Juontajat Mike Brewer ja Edd China näyttävät, miten auto ostetaan oikealla hinnalla, kunnostetaan pienellä budjetilla, ja myydään sitten mukavalla voitolla eteenpäin. (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2010)
18.00 Kultakuume
Kausi 6, osa 8. Mammothin kanava. Klondiken pojat palaavat kullankaivuuseen. Hoffmanit yrittävät palauttaa maineensa, Parkerin aika saattaa käydä vähiin, ja Beetsit yrittävät uutta tulemista. (Gold Rush, tosi-tv, USA, 2015)
19.00 Alaska: Viimeinen rintama
4. kauden kolmas erikoisjakso. Kilcherin perhe elää maatilalla Alaskan takamailla täysin eristyksissä yhteiskunnasta. Ääriolosuhteissa selviytyminen vaatii jokaisen perheenjäsenen panosta. (Alaska the Last Frontier Specials, tosi-tv, USA, 2014)
20.00 Wheeler Dealers
Kausi 7, osa 9. Volvo P1800S. Tiimiläisiä polttelee päästä käsiksi Volvon P1800 malliin - mutta mallit ovat harvassa ja Mike löytää sopivassa hintaluokassa vain yhden. Onko se tarpeeksi hyvässä kunnossa? (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2010)
21.00 Elokuva: Mama (16)
(Mama, kauhu, USA, 2013) Nuoripari ottaa luokseen kovia kokeneet pienet sukulaistytöt eikä aavistakaan, millaisen kauhistuttavan ilmiön kanssa he joutuvat tekemisiin. 92 min. Ohjaus: Andres Muschietti. Pääosissa: Jessica Chastain, Nikolaj Coster-Waldau. Megan Charpentier, Isabelle Nélisse, Daniel Kash.
23.05 Löytöretki tuntemattomaan
Kausi 2, osa 17. Dokumenttisarjassa tutkimusmatkailija ja tv-kasvo Josh Gates kiertää maailmalla historiallisten myyttien ja mysteerien perässä. Tällä kertaa hän etsii Ecuadorissa inkahallitsija Atahualpan muumiota. (Expedition Unknown, dokumenttisarja, USA, 2016)
00.05 Wheeler Dealers
Kausi 7, osa 8. Land Rover Defender. Mike haeskelee halpaa V8-käyttöistä Land Rover Defenderiä, jonka Edd voisi kunnostaa maatilakalusta tyylikkääksi cityautoksi. Onnistuuko osto ja kunnostus reilulla 6000 eurolla? (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2010)
01.00 Alaska: Viimeinen rintama
4. kauden kolmas erikoisjakso. Kilcherin perhe elää maatilalla Alaskan takamailla täysin eristyksissä yhteiskunnasta. Ääriolosuhteissa selviytyminen vaatii jokaisen perheenjäsenen panosta. (Alaska the Last Frontier Specials, tosi-tv, USA, 2014)
01.55 Kultakuume
Kausi 6, osa 8. Mammothin kanava. Klondiken pojat palaavat kullankaivuuseen. Hoffmanit yrittävät palauttaa maineensa, Parkerin aika saattaa käydä vähiin, ja Beetsit yrittävät uutta tulemista. (Gold Rush, tosi-tv, USA, 2015)
02.50 Maanalaiset salaisuudet
Kausi 1, osa 4. Tiedemies Rob Nelson tutkii uutuussarjassa maailman oudoimpia maanalaisia kohteita uusinta huipputeknologiaa hyödyntäen. Tällä kertaa hän etsii Pennsylvaniassa huhuttua joukkohautaa, joka saattaisi paljastaa synkkiä salaisuuksia Yhdysvaltain rautateiden historiasta. Virginian vuorilla Rod ihmettelee valtavaa järveä, joka hupenee mystisesti. (Secrets of the Underground, dokumenttisarja, USA, 2017)
03.45 Löytöretki tuntemattomaan
Kausi 2, osa 17. Dokumenttisarjassa tutkimusmatkailija ja tv-kasvo Josh Gates kiertää maailmalla historiallisten myyttien ja mysteerien perässä. Tällä kertaa hän etsii Ecuadorissa inkahallitsija Atahualpan muumiota. (Expedition Unknown, dokumenttisarja, USA, 2016)
04.30 Tuhoutunut sekunneissa
Kausi 1, osa 18. Tässä jaksossa nähdään, kuinka tornado tuhoaa 40 taloa, propaanitehtaalla tapahtuu räjähdys, kuorma-autokolari johtaa sillan sortumiseen ja venekilpailussa tapahtuu paha onnettomuus. (Destroyed in Seconds, dokumenttisarja, USA, 2013)
04.55 Perähikiän sankarit
Kausi 3, osa 21. Keskelle villiä ja karua Appalakkien vuoristoa päätyneet Eugene Runkis ja Spencer Bolejack ratkaisevat arjen ongelmia apunaan pelkkä nokkeluutensa. Perähikiän sankareiksi kutsutut miehet pyrkivät selviytymään arjesta ilman minkäänlaisia nykyaikaisia mukavuuksia ja apuvälineitä. (Hillbilly Blood, tosi-tv, USA, 2015) Lähetykset päättyneet tältä päivältä
TLC
07.35 Hotellit kuntoon
Kausi 7, osa 6. Hotellinjohtamisen konkari Anthony Melchiorri laittaa tiimeineen kulahtaneita hotelleja uuteen uskoon. (Hotel Impossible, tosi-tv, USA, 2016)
08.25 Makumatka Kreikkaan
Kausi 2, osa 15. Tonia valmistaa herkullisia piiraita kyläjuhliin, auttelee serkkunsa kebab-ravintolassa ja tutustuu kreikkalaiseen gourmet-ruokaan. (My Greek Kitchen, lifestyle, USA, 2008)
08.50 Pienten perhe
Kausi 12, osa 4. Sarjassa seurataan lyhytkasvuisten Roloffien elämää ja arkea perheen maatilalla Portlandissa, Oregonissa. (Little People, Big World, tosi-tv, USA, 2016)
09.45 Jotain lainattua, jotain uutta
Kausi 3, osa 6. Jaimen äiti voitti syövän, kun kuvitteli Jaimen menevän naimisiin hääpuvussaan. Paineet äidin puvun valintaan ovat kovat, mutta Jaime haluaa omanlaisen puvun. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2014)
10.10 Täältä tulee Honey Boo Boo (S)
Kausi 1, osa 3. June koettaa säästää rahaa Alanan kilpailumaksuja varten. Alana saa uuden valmentajan ja yrittää saada vaikean kilpailusuorituksen hiottua täydelliseksi. Perhe järjestää Annalle vauvakutsut. (Here Comes Honey Boo Boo, tosi-tv-sarja, USA, 2012)
10.40 Voittoa asuntokaupoilla
Kausi 2, osa 4. Huoleton Gary remontoi omakotitaloa Sunlandin kaupungissa. Pihan stailaaminen tuottaa ongelmia. Keksiikö hän ratkaisuja? (Flip That House, lifestyle, USA, 2006)
11.05 Amish Mafia (7)
Kausi 2, osa 10. De Rott. Levi joutuu vastaamaan amissijohtajille turhamaisuudestaan. Esther yrittää taivutella Leviä tuomaan Johnin takaisin lahkon piiriin, mutta saako hän miehen mielen muuttumaan? (Amish Mafia, tosi-tv, USA, 2013)
12.00 Karkkikuningatar
1. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Tapahtumajärjestäjä Jackie Sorkin tiimeineen toteuttaa asiakkaidensa villeimmätkin visiot karamelleista! Hollywoodin karkkikuningattarena tunnetun naisen osaavissa käsissä herkut taipuvat aina perinteisestä makeispuffetista syötävään syntymäpäivämekkoon. Hektisen bisneksen ohella Jackien pitää kiireisenä perhe: aviomies, tytär, pian syntyvä vauva sekä omapäiset vanhemmat. Jackien tiimi saa karkkitilauksen 1-vuotispäiville ja sotilaan kotiinpaluujuhliin. Karkkiasetelmia luodaan Ihmemaan Liisan ja paratiisihiekkarannan merkeissä. (Candy Queen, tosi-tv, USA, 2011)
12.25 Jotain lainattua, jotain uutta
Kausi 3, osa 5. Tällä kertaa morsiamena on ohjelman ikioma Kelly. Hänellä on valittavanaan edesmenneen anoppinsa räätälöity hääpuku tai uusi puku 10 000 dollarin budjetilla. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2014)
12.55 Hääpukuja kurvikkaille
Kausi 1, osa 4. Essexissä sijaitseva Curves and Couture -liike on erikoistunut pluskoon morsiuspukuihin. Omistajat Alison ja Joe paitsi auttavat löytämään asiakkailleen täydellisen morsiuspuvun myös toimivat tukena ulkonäköpaineiden puristuksessa. Unelmien hääpäivää varten ei tarvitse laihtua, jokainen morsian on kaunis omana itsenään. (Curvy Brides Boutique UK, tosi-tv, USA, 2017)
13.20 Kakkukuningas
Kausi 8, osa 8. Carlo's Bakeryn henkilökunta pyöräyttää maistuvimmat ja näyttävimmät kakut tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Tosi-tv-sarjassa seurataan Hobokenissa, New Jerseyssä sijaitsevan perheleipomon arkea. (Cake Boss, tosi-tv, USA, 2015)
13.50 Jon ja Kate +8
Kausi 4, osa 20. Jon ja Kate uusivat häävalansa Havaijilla. Hääjuhlaan osallistuvat Jonin sukulaiset, jotka eivät päässeet ensimmäisiin häihin. Lapset pääsevät laittautumaan. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)
14.40 Voittoa asuntokaupoilla
Kausi 2, osa 5. Pariskunta kunnostaa todella huonokuntoisen omakotitalon myytäväksi. Onnistuvatko he remontissaan? (Flip That House, lifestyle, USA, 2006)
15.10 Syömällä terveeksi
Kausi 2, osa 5. Ruokasairaalassa hoidetaan erektiohäiriötä, virtsatietulehdusta ja kivuliasta, ruman näköistä ihosairautta. Pixie tutkii, voiko chili auttaa meitä laihtumaan. (Food Hospital, tosi-tv, Iso-Britannia, 2011)
16.05 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot
Kausi 2, osa 2. Dianna haluaa identtisen kaksossisarensa pukeutuvan romanttiseen röyhelöön, mutta ronski ja lyhyttukkainen Dejuan sujahtaisi mieluummin mukavaan housupukuun. (Say Yes to the Dress: Bridesmaids, lifestyle, USA, 2012)
16.35 Jon ja Kate +8
Kausi 4, osa 21. Jonin pitää huolehtia lapsista yksin muutaman päivän ajan, kun Kate on työmatkalla New Yorkissa. Miten Jon pärjää? Lapset yllättävät Katen videolla. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)
17.00 Pienten perhe
Kausi 11, osa 15. Sarjassa seurataan lyhytkasvuisten Roloffien elämää ja arkea perheen maatilalla Portlandissa, Oregonissa. (Little People, Big World, tosi-tv, USA, 2015)
18.00 Tahdon morsiuspuvun
Kausi 15, osa 6. Morsiuspukuliike Kleinfeldin asiantuntijat opastavat vaativia morsiamia täydellisen hääpuvun löytämisessä. Kun täydellinen morsiuspuku osuu kohdalle, se on saatava, oli hinta mikä hyvänsä. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2017)
19.00 Amerikan lapsimissit
Kausi 4, osa 18. Sarja seuraa lapsimissien valmistautumista kauneuskilpailuihin, joissa vahva meikki, tekoripset, suihkurusketus ja hiuslisäkkeet ovat arkipäivää. Täydelliseksi hiotun ulkonäön ohella menestys vaatii esiintymistaitoja. Kulisseissa leiskuu niin pikkumissien kuin vanhempien toimesta. (Toddlers and Tiaras, tosi-tv, USA, 2011)
20.00 Tahdon morsiuspuvun!
Kausi 10, osa 5. Liikkeeseen astelee naisia, jotka ovat päihittäneet vakavia sairauksia. Häillä on heille aivan erityinen merkitys, joten hääpuvunkin pitää olla erityinen. (Say Yes to the Dress, tosi-tv-sarja, USA, 2013)
20.30 Hääpukuja kurvikkaille
Kausi 1, osa 5. Essexissä sijaitseva Curves and Couture -liike on erikoistunut pluskoon morsiuspukuihin. Omistajat Alison ja Joe paitsi auttavat löytämään asiakkailleen täydellisen morsiuspuvun myös toimivat tukena ulkonäköpaineiden puristuksessa. Unelmien hääpäivää varten ei tarvitse laihtua, jokainen morsian on kaunis omana itsenään. (Curvy Brides Boutique UK, tosi-tv, USA, 2017)
21.00 Prameat mustalaishäät (12)
Kausi 5, osa 8. Tytöt lähtevät etsimään unelmien prinssejään, kun New Orleansissa järjestetään vuosittaiset mustalaisten tanssiaiset. Tanssiaisissa ei vältytä draamalta. (My Big Fat American Gypsy Wedding, tosi-tv, USA, 2016)
22.00 Tahdon morsiuspuvun: Hääpäivä
Kausi 2, osa 4. Tahdon morsiuspuvun -sarjan ammattitiimi on auttanut satoja morsiamia täydellisen hääpuvun etsinnässä. Mutta mitä tapahtui sen jälkeen? Erikoisjaksoissa edetään aina alttarille asti. (Say Yes to the Dress: The Big Day, tosi-tv, USA, 2011)
23.05 Jodie Marsh: Petturimiehet (12)
Jodie Marsh tutkii myös itselleen omakohtaista aihetta: mikä saa niin monet miehet valehtelemaan ja pettämään? Jodie pureutuu asian ytimeen haastattelemalla miehiä itseään ja yrittää samalla selvittää, millainen käytös on hälytysmerkki siitä, ettei kaikki ole hyvin. (Jodie Marsh On Lying Cheating Men, dokumenttisarja, Iso-Britannia, 2014)
00.05 Kauneusoperaatio helvetistä (12)
Kausi 2, osa 9. Kate kärsii monenlaisista vaivoista epäonnistuneen nenäleikkauksen jälkeen. Skyler korjaa kampaamotuolissaan hiustenpidennysten aiheuttamia tuhoja. (Last Chance Salon, viihde, USA, 2013)
01.00 Sisarvaimot (S)
Kausi 7, osa 9. Perhe pelaa pariskuntapeliä. Ketkä tuntevatkaan toisensa parhaiten? Yksi vanhemmista lapsista paljastaa harkitsevansa moniavioisuutta. (Sister Wives, tosi-tv, USA, 2016)
02.45 Pienten perhe
Kausi 11, osa 25. Sarjassa seurataan lyhytkasvuisten Roloffien elämää ja arkea perheen maatilalla Portlandissa, Oregonissa. (Little People, Big World, tosi-tv, USA, 2015)
03.40 Amish Mafia (7)
Kausi 2, osa 6. Viimeinen ateria. Lebanon ja hänen Amish-vartijoidensa joukko palaa takaisin, mutta he kohtaavat kilpailijoiltaan vastustusta. Kuka pysyy vanhakantaisen uskonnollisen yhteisön osoittamalla tiellä? (Amish Mafia, tosi-tv, USA, 2013)
04.30 Överit lastenjuhlat
Kausi 2, osa 8. Äiti järjestää viisivuotiaalle tyttärelleen juhlat tarhassa käynnin aloittamisen johdosta. Egyptiläisteemaisissa juhlissa nähdään mm. pyramideja ja kameli. (Outrageous Kid Parties, tosi-tv, USA, 2011) Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Fox
06.00 Sky News
Suora uutislähetys englanninkielellä. 35 min
06.35 FOX Kids: Little Charmers - Lumoavat noitatytöt (S)
Jakso 21. Lumoa äitisi -päivä/ Lumoava telttaretki. Hazel haluaa ilahduttaa äitiään ja keksii ystäviensä avulla hänelle "hienon" lahjan./ Ystävät lähtevät telttailemaan. 25 min
07.00 FOX Kids: Dora ja ystävät (S)
Jakso 15/20. Lohikäärme koulussa, osa 2/2. Dora ja ystävät matkustavat lohikäärmesaarelle viedäkseen lohikäärmeenpoikasen äitinsä luokse. Velho yrittää kuitenkin estää heitä. 25 min
07.25 FOX Kids: Sunny Day (S)
Kausi 1. Jakso 18/20. Juniorilla on synttärit ja juhliin saapuu myös Lulu-serkku, joka taitaa olla vähän sähläri. 20 min
07.45 FOX Kids: Horseland - heppajengi (S)
Kausi 1. Jakso 4/26. Alma saa opetuksen rehellisyyden tärkeydestä. Hän narraa muita, ja pian häntä ei enää uskota silloinkaan, kun hän puhuu totta. 20 min
08.05 FOX Kids: Kong - Apinoiden kuningas (7)
Kausi 1. Jakso 10/16. Kong jäällä. 25 min
08.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S)
Kausi 1. Osa 14. Parhaat jouluhetket. Viiden kärjessä eläinten talviriemuja. Lisäksi näemme lepakoita, tuulettavan kakadun ja noloja kissoja. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
09.00 Lystikkäät eläinveikkoset (7)
Lystikkäät eläinveikkoset esittelee yllättävimmät ja hauskimmat kameralle tallentuneet kohtaamiset eläinkunnan edustajien kanssa. 25 min
09.25 Simpsonit (12)
Kausi 25. Jakso 2/22. Kauhujen talo, osa 24. Kauhujakson ensimmäisessä osassa riimitellään Dr. Seussia mukaillen halloweenteemainen hirmuruno. Toisessa tarinassa Bartin pää joudutaan onnettomuuden myötä kiinnittämään Lisan kehoon, ja kolmannessa entisaikojen sirkukseen sijoittuvassa tarinassa tavataan erikoinen esiintyjäkaarti kummajaisineen. Leffaviittauksia pursuavan alkumusiikin on ohjannut Guillermo del Toro. 25 min
09.50 Simpsonit (7)
Kausi 25. Jakso 3/22. Katkeraa katumusta. Erään springfieldiläisen hautajaisissa monet kaupungin asukkaat ryhtyvät pohtimaan omaa elämäänsä ja tekemiään virheitä. Millaisia katumuksen aiheita on herra Burnsilla, uutisankkuri Kent Brockmanilla tai Margella ja Homerilla? 25 min
10.15 Simpsonit (7)
Kausi 15. Jakso 7/22. Homer-sedän parannus. 25 min
10.40 Simpsonit (7)
Kausi 15. Jakso 8/22. Lapsettomien kapina. 25 min
11.05 Family Guy (7)
Naapuruston väki osallistuu yhdessä elonkorjuujuhlille. Meg taas haluaisi Pradan käsilaukun. Amerikkalainen piirrossarja. 25 min
11.30 How I Met Your Mother (7)
Kausi 8. Osa 13. Bändi vai DJ. Robin ja Barney aloittavat häiden suunnittelun, Tedin ja Lilyn avustuksella. Vielä on vain saatava Robinin isän siunaus. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
12.00 How I Met Your Mother (7)
Kausi 8. Osa 14. Sormusta kehiin. Ted tapaa parikymppisen tytön, joka pitää vanhoista miehistä. Robin huomaa elämänsä muuttuneen kihlasormuksen myötä. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
12.30 How I Met Your Mother (7)
Kausi 8. Osa 15. P.S. Rakastan sua. Ted tapaa mielenkiintoisen tytön, mutta muut pitävät tyttöä hulluna. Robinin pop-tähteyden synkkä puoli paljastuu. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
13.00 New Girl (7)
Kausi 2. Osa 1. Shottityttö. Schmidtin kipsi poistetaan, ja hän järjestää mieskuntonsa kunniaksi juhlat. Jess yrittää sopeutua työttömyyteen. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
13.30 New Girl (7)
Kausi 2. Osa 2. Katie. Jess päätyy vahingossa suhteeseen miehen kanssa, joka luulee häntä joksikuksi muuksi. Nick uskoo keskustelevansa tulevaisuuden Nickin kanssa. Amerikkalainen komediasarja. 30 min
14.00 Lapin poliisit
Kausi 1. Jakso 25. Juhannus. Muoniossa keskikesän juhlaa vietetään lähes pakkassäässä. Sodankylässä poliisi joutuu selvittämään parisuhdeongelmia. #lapinpoliisit 30 min
14.30 Kanadan rajalla
Kausi 2. Osa 13/24. Amerikkalaisen suunnitelma ajaa Alaskaan herättää epäilyksiä. Valtava konttialus on hyvä salakuljetusväline ja teettää työtä merivalvonnalle. Kanadalainen dokumenttisarja. 30 min
15.00 Kanadan rajalla
Kausi 2. Jakso 14/24. Jamaikalta palaava nainen epäilyttää rajavirkailijaa. Useita aseita omistavaa amerikkalaista kuulustellaan raja-asemalla. Kanadalainen dokumenttisarja. 30 min
15.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas
Osa 8. Mitä naiset haluavat? Victor haluaa laajentaa asiakaskuntaansa ja selvittää, millaiset tavarat kiinnostavat naisia. Amerikkalainen tosi-tv-ohjelma. 30 min
16.00 Huutokaupan metsästäjät
Kausi 7. Osa 4. Keilausturma. Länsi-Covinassa pidetään varastohuutokauppa. Osa ostajista nettoaa kunnon tuoton ostoksistaan, mutta Brandi jää lähes osattomaksi ja joutuu vielä keilausturmaan surkeita ostoksiaan tutkiessaan. 30 min
16.30 Simpsonit (7)
Kausi 25. Jakso 4/22. Elät vain kerran. 30 min
17.00 Simpsonit (7)
Kausi 25. Jakso 5/22. Vauva nimeltä Homer. Homer joutuu toimimaan kätilönä jumiuduttuaan hissiin synnyttämäisillään olevan naisen kanssa. Kiitollinen tuore äiti pyytää Homeria olemaan läsnä vastasyntyneen naperon elämässä. Lisa organisoi huutosakin työnseisauksen kuultuaan cheerleadereiden olevan alistettuja ja alipalkattuja. Vierailevana ääninäyttelijänä Mad Menista tuttu Elisabeth Moss. 30 min
17.30 Family Guy (12)
Loisista tulee paikallisen teatterin ohjaaja, mutta Peter haluaa mukaan produktioon. Amerikkalainen piirrossarja. 30 min
18.00 Family Guy (12)
Peterin asenne naisia kohtaan joutuu syyniin. Amerikkalainen piirrossarja. 30 min
18.30 Simpsonit (7)
Kausi 15. Jakso 9/22. Robotti-Homer. 30 min
19.00 Simpsonit (S)
Kausi 15. Jakso 10/22. Kotirouvan tunnustukset. 30 min
19.30 Simpsonit (7)
Satiirinen piirrossarja Simpsonien perheestä, johon kuuluu alati ongelmiin ajautuva Homer-isä, uskollinen ja luotettava kotiäiti Marge, sekä heidän kolme lastaan, jekkujen mestari Bart, luokan priimus Lisa ja taapero Maggie. Kuvitteellisessa Springfieldin kaupunkiin sijoittuvassa sarjassa tapahtuu hullunkurisia asioita, jotka peilaavat ajankohtaisia teemoja ja ilmiöitä. Vakiohahmojen lisäksi sarjassa vierailee myös tähtivieraita viihdealalta ja politiikasta. 15. tuotantokausi. 30 min
20.00 Top Gear (S)
Kausi 19. Jakso 2/7. Richard, James ja Jeremy ajavat kilpaa Yhdysvaltain länsirannikolla autoinaan Lexus LFA, Aston Martin Vanquish ja Dodge Viper. Studiovieraana Fleetwood Macin Mick Fleetwood. Brittiläinen auto-ohjelma. 1 h 5 min
21.05 CSI: Miami (16)
Kausi 5. Jakso 6/24. Arkun kirous. Murhapaikalta löytyy kotialttari vuohenpäineen. Katolinen Delko saa Wolfen vakuutettua yliluonnollisista voimista. Amerikkalainen rikosdraama. 60 min
22.05 9-1-1 (12)
Kausi 1. Jakso 3/10. Tärkein asia. Yksi miettii perheen perustamista, toinen pelkää omansa puolesta. Pelastajat auttavat perheitä hädässä ja joutuvat auttamaan myös omiaan. Amerikkalainen draamasarja. 60 min
23.05 Simpsonit (7)
Kausi 25. Jakso 4/22. Elät vain kerran. 25 min
23.30 Simpsonit (7)
Kausi 25. Jakso 5/22. Vauva nimeltä Homer. Homer joutuu toimimaan kätilönä jumiuduttuaan hissiin synnyttämäisillään olevan naisen kanssa. Kiitollinen tuore äiti pyytää Homeria olemaan läsnä vastasyntyneen naperon elämässä. Lisa organisoi huutosakin työnseisauksen kuultuaan cheerleadereiden olevan alistettuja ja alipalkattuja. Vierailevana ääninäyttelijänä Mad Menista tuttu Elisabeth Moss. 25 min
23.55 Family Guy (12)
Loisista tulee paikallisen teatterin ohjaaja, mutta Peter haluaa mukaan produktioon. Amerikkalainen piirrossarja. 25 min
00.20 Elokuva: Agentti Cody Banks (12)
Agent Cody Banks, USA 2003. O. Harald Zwart. P: Frankie Muniz, Hilary Duff, Angie Harmon. CIA kouluttaa teinipojan soluttautumaan salaiseen operaatioon, johon tarvitaan nuorempia agentteja. Toiminta/seikkailu/komedia. 1 h 55 min
02.15 CSI: Miami (16)
Kausi 5. Jakso 5/24. Pakkolunastus. Tyhjästä talosta löytyy ruumis. Kun kaupunki pakkolunastaa kyseisen kadun kiinteistöjä, asukkaiden tunteet käyvät kuumina. Amerikkalainen rikosdraama. 45 min
03.00 True Crime: Pahasta pelastuneet (12)
Kausi 1. Jakso 5/10. Auttamisen vaarat. Rhonda ja Amy joutuivat taistelemaan henkensä edestä, koska auttoivat toista ihmistä. Rhondan tapauksessa kyseessä oli entinen poikaystävä ja Amyn kohdalla työtoveri. Amerikkalainen dokumenttisarja. 50 min
03.50 Kanadan rajalla
Kausi 2. Jakso 6/24. Rajavirkailija epäilee jalkapalloilijan maahantulosyitä. Amerikkalaismatkustaja paljastuu sotakarkuriksi. Kanadalainen dokumenttisarja. 25 min
04.15 Kanadan rajalla
Kausi 2. Osa 7/24. Rikostuomiot ja puutteellinen matkakassa tuottavat vaikeuksia. Merkittäville lääkemäärille etsitään selitystä. Posti löytää laittoman sähkölamauttimen. Kanadalainen dokumenttisarja. 25 min
04.40 Sky News
Suora uutislähetys englanninkielellä. 1 h 20 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Ava
06.00 Aamun AVAus
3 h 0 min
07.05 Lemmen viemää (12)
Huoli Tinasta. Tina on tajuttomana jäätyään Susanin auton alle. Läheiset kummastelevat, mitä Tina teki metsässä. Nils on huolissaan ja syyttelee itseään. Beatrice on hermostunut - etenkin kun hän huomaa, että aito geenitestitulos on hukassa. Werner saa kesken häiden puhelun asianajajaltaan ja kuulee kohtalostaan. André puolestaan lääkitsee sydänsurujaan juhlajuomilla ja päättää anella Melliltä uutta mahdollisuutta. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. Uusinta. 50 min
08.00 Ostoskanava Tvins.com
60 min
10.00 Ensitreffit alttarilla Australia
Paljon pelissä, osa 2/2. Kausi 4, 32/53. Sitoutumisseremoniassa selviää, keiden liitto pysyy lujana puolisoiden tutustuttua toistensa arkeen. Cherylin ja Andrew¿n suhteen kohtalo on jälleen vaakalaudalla, ja poikien illassa epäkunnioittava käytös aiheuttaa hämmennystä. Australialainen realitysarja. Uusinta. 40 min
10.45 Pilanpäiten
Pilanpäiten tarjoaa hämmentäviä hetkiä ja hervotonta tilannekomiikkaa piilokameran tyyliin. 11 min
11.00 Crazy Ex-Girlfriend (7)
Joshin exä syö hiilareita. Kausi 2, 5/13. Rebecca ja Valencia lähenevät autiomaassa. Paula saa uuden ystävän ja kyseenalaistaa ystävyyteneä Rebeccan kanssa. Amerikkalainen musikaalikomediasarja nuoresta sinkkunaisesta, joka muuttaa teini-iän ihastuksensa perässä toiselle puolelle maata. 42 min
11.50 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
Pihviä ja nuudeleita. Jamie valmistaa kiinalaisittain maustettuja pihvisiivuja nuudelien ja kiehautettujen vihreiden vihannesten kanssa. Juomaksi syntyy jäähdytettyä hibiscus-teetä, joka saa lisämakua klementiinin kuoresta, limetistä, mintusta ja sokerista. Brittiläisessä ruokaohjelmassa huippusuosittu tv-kokki Jamie Oliver näyttää kuinka valmistaa kokonainen ateria ajassa, joka normaalisti menisi yhteen ruokalajiin. Uusinta. 23 min
12.20 Manuela leipoo
Lakritsia ja manteleita. Kausi 1, 23/32.Manuela Kjeilen tekee vaniljalla höystettyä lakritsifudgea. Tarjolla on myös paahdettuja manteleita, jotka kruunaa kevyesti poltettu sokeri. Ruotsalainen leivontasarja. 22 min
12.45 Paimelan autoparoni
Hampurilaisauto. Kausi 1, 3/10. Sarjassa seurataan amerikanrautoihin keskittyvän autokaupan ja sen henkilökunnan arkea. Kauden kolmannessa jaksossa Janika tilaa Reijolta hampurilaisauton ja Jare pääsee sen muutostyön pääsuunnittelijaksi. Reijo myy Marjo Niittyviidan luotsaaman Lamourettes-tanssiryhmän keikka-autoksi laivaa. Miten onnistuu ajaminen korkokengissä? Uusinta. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
13.40 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat
Pihviä ja nuudeleita. Jamie valmistaa kiinalaisittain maustettuja pihvisiivuja nuudelien ja kiehautettujen vihreiden vihannesten kanssa. Juomaksi syntyy jäähdytettyä hibiscus-teetä, joka saa lisämakua klementiinin kuoresta, limetistä, mintusta ja sokerista. Brittiläisessä ruokaohjelmassa huippusuosittu tv-kokki Jamie Oliver näyttää kuinka valmistaa kokonainen ateria ajassa, joka normaalisti menisi yhteen ruokalajiin. Uusinta. 23 min
14.10 Jamie Oliverin kotona
Parsa. Parsojen ilmestyminen kauppoihin on varma kevään merkki, ja Jamie esittelee kolme helppoa tapaa kypsentää tätä monikäyttöistä vihannesta. Parsa-perunapiiras on reunoilta rapea ja sisältä mehevä. Parsasta ja erilaisista merenelävistä syntyy puolestaan yksinkertainen mutta näyttävä annos. Englantilaisessa ruokaohjelmassa Jamie Oliver valmistaa kotipihansa antimista helppoja ja herkullisia ruokia. Uusinta. 23 min
14.35 The Chefs' Line
Turkkilainen keittiö, osa 2. Kausi 1, 12/65. Turkkilaisten ruokien kisa on edennyt linjakokkitasolle. Tänään siirrytään leivontaosastolle ja tehdään perinteistä turkkilaista simit-leipää lisukkeineen. 1500-luvulta asti suosiossa ollut leipä on näennäisesti hyvin yksinkertainen valmistaa. Totuus voi kuitenkin olla aivan toisenlainen. Australialainen kokkikilpailuohjelma. 23 min
15.05 New Yorkin luksuslukaalit
Käytöshäiriöitä. Kausi 6, 2/12. Fredrik havittelee välitettäväkseen SoHosta trendikästä taloa. Ryan pistää hihat heilumaan uuden Brooklynin tiiminsä kanssa. Steven nuoret asiakkaat eivät osaa käyttäytyä. Amerikkalainen realitysarja Manhattanin menestyneimpiin lukeutuvista kiinteistönvälittäjistä miljoonadiilien äärellä. 43 min
16.00 Lemmen viemää (7)
Ahdingossa. Geenitestitulos päätyy Christophin käsiin. Beatrice joutuu tunnustamaan tekonsa Christophille ja tekee tälle tarjouksen. Oliver on malttamaton ja painostaa Viktoria hankkimaan hänelle rahat pikimmiten. Nils ei saa Tinan vastaajaviestiä mielestään. Alfons ja Hildegard palaavat Sisiliasta, mutta loma ei näytä tuoneen helpotusta Alfonsin muistiongelmiin. Eva viettää aikaa Rebeccan kanssa, sillä Robert on kiireinen keittiössä Andrén tuuraajana. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. 50 min
16.55 Kaappaus keittiössä extra
Kausi 4 Kaappaus keittiössä Extra. Kape palaa Susannan ja Samin perheen luo katsomaan, onko ruokahävikki saatu kuriin. Voiko monipuolisempi ruoka vaikuttaa myös hävikkiin? 15 min
17.10 Maajussille morsian
Kausi 10, 8/12. On toisten treffien vuoro. Aapo haluaa selvittää väärinymmärryksiä ja Sanna koittaa saada Petrin puhumaan. Lauri vie Marjukan risteilylle ja Heikin treffit saavat yllättävän käänteen. ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
18.15 Putous
Kausi 9, 8/8. Putous huipentuu viimeisillä mehukkailla sketseillä, Viikkokatsauksella ja Tulikokeella, kun näyttelijät kipuavat lavalle viimeisen kerran. Illan lopuksi kruunataan tämän kauden Sketsihahmokilpailun voittaja. 1 h 10 min
20.00 Rakkautta Karibialla
Vetovoiman lait. Kausi 1, 9/10. Parit saavat tietää pääsevänsä yksilötreffeille testatakseen yhteensopivuuttaan. Yhden pariskunnan naisosapuoli pommittaa miestään tiukalla kysymyksellä, toiselle parille intiimit hetket tuntuvat olevan vaikeita, ja kolmas pari puolestaan saa aikaan toistaiseksi pahimman riitansa. Amerikkalainen realitysarja. 42 min
21.00 Elokuva: Maria Wern: Onnenkaappaaja (16)
Maria Wern: Onnenkaappaaja. TV-ENSI-ILTA! Anna Janssonin dekkareihin perustuvan elokuvasarjan uudella kaudella seurataan jälleen rikoskomisario Maria Wernin rikostutkimuksia kauniilla Gotlannin saarella. Vahva intuitio ja tinkimättömyys ovat Marian valttikortit, mitkä auttavat häntä ratkaisemaan kimurantitkin tapaukset kollegansa Sebastianin kanssa. Tukholmalaisten nuorten juhlien jatkoilla nuori nainen löydetään kuolleena vedestä. Rikostutkinta tuottaa Marialle harmaita hiuksia, sillä jokainen juhlija täytyy tutkia yksi kerrallaan, ja kaikilla heillä tuntuu olevan jotain salattavaa. Ohjaaja: Erik Leijonborg, Ruotsi 2016 (88'). Pääosissa: Eva Röse, Allan Svensson, Erik Johansson, Peter Perski, Ulf Friberg, Tanja Lorentzon. 1 h 30 min
23.00 The Last Resort
Totuuden hetki. Kausi 1, 11/12. Pariskuntien kotiinpaluusta on kulunut viikko. Arki on koetellut itse kutakin, mutta nyt koittaa lopullisen päätöksen aika. Juhlallisessa sormusseremoniassa pariskunnat paljastavat, sitoutuvatko he toisiinsa vai eroavatko. Sitä ennen miehet ja naiset pääsevät vielä irrottelemaan polttarien merkeissä. Australialaisessa realitysarjassa viisi pariskuntaa käsittelee parisuhdeongelmiaan paratiisisaarella. Uusinta. 43 min
00.00 Rakkautta Karibialla
Vetovoiman lait. Kausi 1, 9/10. Parit saavat tietää pääsevänsä yksilötreffeille testatakseen yhteensopivuuttaan. Yhden pariskunnan naisosapuoli pommittaa miestään tiukalla kysymyksellä, toiselle parille intiimit hetket tuntuvat olevan vaikeita, ja kolmas pari puolestaan saa aikaan toistaiseksi pahimman riitansa. Amerikkalainen realitysarja. Uusinta. 42 min
00.55 Erohotelli
Susann ja Janne. Kausi 1, 4/6. Susann ja Janne rakastuivat intohimoisesti, jättivät puolisonsa ja muuttivat yhteen. Onnea kesti vain kolme vuotta, sillä Janne ihastui toiseen naiseen. Nyt pari on huonoissa väleissä eikä pääse sopuun yhteisen omaisuuden jaosta. Ruotsalainen tosi-tv-sarja, jossa pariskunnat käsittelevät asiantuntijoiden kanssa avioeroaan. Uusinta. 44 min
01.55 Body Fixers
Räjähtänyt huuli. Kausi 1, 1/10. Ensimmäisessä jaksossa tapaamme Lontoon valkoisimman miehen, miehisyytensä kadottaneen drag queenin sekä Henryn, joka on ollut koukussa huulitäytteisiin. Henry otti huuliinsa aina vain lisää täytettä, kunnes huuli lopulta räjähti. Pystyykö kauneusalan ammattilaisten Body Fixers -tiimi auttamaan Henryä? Luvassa on myös kaksi erilaista hiuskatastrofia ja todella karvainen mies, joka uskaltautuu kokeilemaan vahausta. Brittiläinen realitysarja. Uusinta. 42 min
02.50 Valtiatar (12)
Vaarallinen tehtävä. Kausi 4, 11/16. Mary ja Darnley valmistelevat salaista hanketta Elizabethin syrjäyttämiseksi. Vanha kiistakapula uhkaa kuitenkin romuttaa kaiken. Henri suututtaa veljensä, mutta hankkii teoillaan arvokkaan liittolaisen. Catherine turvautuu taikakeinoihin Charlesin auttamiseksi. Amerikkalainen historiallinen draamasarja 1500-luvun Ranskan hovista nuoren skottikuningattaren silmin. 43 min
03.45 Yön AVA
3 h 0 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Hero
10.05 Rempalla kaupaksi
Kausi 2. Jakso 8/20. Neuvoista viis. Tällä kertaa Amanda auttaa myyntipuuhissa olevia talonomistajia Wolverhamptonissa. Yksi heistä viis veisaa Amandan remonttivinkeistä, ja toisen tarkkuus tekee remontoinnista tuskastuttavan hidasta. Englantilainen lifestyleohjelma. 47 min
10.55 Rempalla kaupaksi
Kausi 2. Jakso 9/20. Sijoittajan unelma. Asuntosijoittaja Andy etsii taloa perheelle vuokrattavaksi. Löytääkö hän sopivan kohteen 1940-luvun retroasunnosta, poikamiehen tahrattomasta kolmiosta vai toisen poikamiehen poikamiesboksista? Englantilainen lifestyleohjelma. 47 min
11.45 Jutta ja 10 suurta unelmaa
Kausi 1. Jakso 7/10. Unelmana täydellinen valokuvavartalo. Toni haluaa niin timmiin kuntoon, että kehtaisi näyttäytyä ilman paitaa. Tonin mukaan homomiesten maailma on hyvin ulkonäkökeskeinen, joten jenkkakahvoista pitäisi päästä äkkiä eroon. Miehen paino seilannut 100 ja 60 kilon välillä, ja unelmien mallikansio on vielä tyhjä. Kotimainen lifestyleohjelma. (42') 42 min
12.30 Jutta ja 10 suurta unelmaa
Kausi 1. Jakso 8/10. Unelmana päästä rintojenpienennysleikkaukseen. Johannan täytyy tiputtaa reilusti painoa, jotta hän pääsee kauan haaveilemaansa rintojen pienennysleikkaukseen. Kahden lapsen yh-äidin jatkuvat niska-hartiaseudun kivut piinaavat, ja terveyshaittojen lisäksi liian suuret rinnat syövät myös itsetuntoa. Kotimainen lifestyleohjelma. (42') 42 min
13.15 Sukulan suojatit (S)
Kausi 1. Jakso 7/10. Työn iloa. Sukulan suojattien työharjoittelut ravintoloissa jatkuvat, mutta kaikille arjen rutiinit eivät tunnu sopivan. Olisiko sittenkin vain helpompaa olla tekemättä mitään? Loppuvatko Jyrkiltä keinot suojattien auttamiseksi? Kotimainen realitysarja. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
14.00 Sukulan suojatit (S)
Kausi 1. Jakso 8/10. Näytön paikka. Sukulan suojattien työharjoittelut on suoritettu, ja on aika näyttää, mitä nuoret ovat harjoittelussa oppineet. Jyrkillä on syytä olla ylpeä suojateistaan, vaikka mukaan mahtuu myös karvas pettymys. Kotimainen realitysarja. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
14.45 Haapasalo ja kaverit (S)
Kausi 1. Jakso 9/10. Lapin taikaa. Aki ja Heli Palsanmäki kutsuvat Ville Haapasalon lomalle Suomen Lappiin. Kaunis luonto ja monenmoiset aktiviteetit koiravaljakosta jäänveistoon siivittävät kolmikon viikonloppua. Pysyykö Ville suksineen ladulla? Aki ja Heli yllättävät Villen myös Lapin-kasteella. Kotimainen matkailuohjelma. (41') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
15.30 Haapasalo ja kaverit (S)
Kausi 1. Jakso 10/10. Jos on rahaa, pääsee Prahaan. Ville Haapasalo matkaa Vicky Rostin kanssa Prahaan, jossa Vicky on viimeksi käynyt ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan 40 vuotta sitten. Muistojen kautta käydään läpi Vickyn värikästä uraa, ja vauhdikas kiertoajelu innoittaa kaksikon pieneen laulutuokioon. Ville innostuu tilaamaan neljä kiloa lihaa illallisella, ja Vicky villiintyy joulutorilla ostamaan tuliaisia koko suvulle. Kotimainen matkailuohjelma. (39') ohjelmatekstitys (suomi) 42 min
16.15 Rikkaiden deittipalvelu (S)
Kausi 8. Jakso 9/15. Napakymppi. AJ Johnson on kontrollifriikki, joka haluaa hallita naisia. Jesse Kovacs taas on saanut tosi-tv-sarjasta kurjan maineen. Molemmat kiinnittävät liikaa huomiota ulkonäköön, joten Patti järjestää heille Napakymppi-tyyliset ryhmätreffit. Amerikkalainen realitysarja. (43') 42 min
17.00 Rikkaiden deittipalvelu (S)
Kausi 8. Jakso 10/15. Elämänmuutos. TV-juontaja Julissa tarvitsee miehen, joka ei kilpaile hänen kanssaan huomiosta. Adam taas on entinen hevibändin jäsen, joka on saanut tarpeekseen kiertue-elämästä ja etsii nyt vakavaa suhdetta. Amerikkalainen realitysarja. (43') 48 min
17.55 The Voice of Finland
Kausi 7. Jakso 23/24. The Voice of Finlandin punaisilla tuoleilla istuu uudella seitsemännellä kaudella Olli Lindholm, Anna Puu, Redrama ja uutena tulokkaana tähtivalmentajien rivistöön liittyy Apulanta-yhtyeestä koko kansalle tuttu persoonallinen rocktähti Toni Wirtanen! Suomen kovimmat artistitähdet valmiina valmentamaan innokkaita laulajatulokkaita uransa alkuun. Kotimainen musiikkiohjelma. (84') 1 h 24 min
19.40 Selviytyjät Suomi (7)
Kausi 1. Jakso 3/15. Älä luota keneenkään. Vähäisen ruoan takia energiatasot alkavat olla kilpailijoilla vähissä. Tähän tuo helpotusta palkintokilpailu, jossa voittajajoukkue saa kauan kaipaamaansa apua. Koskemattomuuskilpailu osoittautuu molemmille joukkueille erittäin vaikeaksi, ja lopulta hävinnyt joukkue joutuu dramaattiseen heimoneuvostoon äänestämään yhden joukkueestaan ulos. Kotimainen viihdeohjelma. (64') 1 h 5 min
21.00 Elokuva: Näkymätön vihollinen (12)
(Patriot Games/USA 1992). Harrison Fordin pääosittama tiivistunnelmainen suuren budjetin toimintatrilleri perustuu Tom Clancyn menestysromaaniin. Perheensä kanssa Englannissa lomalla oleva entinen CIA-agentti Jack Ryan (Harrison Ford) onnistuu estämään terrori-iskun, mikä saa teon takana olevan terroristin vannomaan kostoa Ryanille ja tämän perheelle. Ohjaaja Phillip Noyce muistetaan myös menestystrillereistä Luunkerääjä ja Pyhimys. Pääosissa: Harrison Ford, Anne Archer, Patrick Bergin, Sean Bean, Thora Birch, Samuel L. Jackson, Richard Harris. Ohjaus: Phillip Noyce. (111') 1 h 52 min
23.15 House of Lies (7)
Kausi 4. Jakso 11/12. Totuuden torvet. Marty palkkaa tutkijan etsimään epäilyttäviä seikkoja Dennan raha-asioista. Clyde päättää puhua asiat halki isänsä kanssa. Jeannie saa loistavan työtarjouksen. Amerikkalainen komediasarja. (27') 28 min
23.50 House of Lies (7)
Kausi 4. Jakso 12/12. Kohti uusia pettymyksiä. Denna Altshuler jättää Kaan & Associatesin oman onnensa nojaan, jolloin Marty joutuu anelemaan valtaamiensa firmojen pomoja jäämään K&A:n hellään huomaan. Amerikkalainen komediasarja. (27') 28 min
00.30 Rantavahdit (7)
Kausi 9. Jakso 10/15. Haihälytys. Bondilla kiirii huhu haihavainnosta, mikä saa rantavahdit valppaiksi. He ovat kuitenkin erimielisiä siitä, onko kyseessä hai vai pelkkä harmiton hylje. Bisho yrittää selvitä pelastustehtävistä kastelematta hiuksiaan, ja Jake joutuu kohtaamaan rantavahdin työn varjopuolen. Australialainen sarja. (22') 28 min
01.00 Paratiisihotelli Norja (S)
Kausi 5. Jakso 41/56. Kohtalon ironiaa. Uusi viikko alkaa ja sen myötä vanha asukas astuu taloon. Kenen puolella hän seisoo? Kohtaako häntä onni vai epäonni? Norjalainen realitysarja. (41') 42 min
01.45 Paratiisihotelli Norja (7)
Kausi 5. Jakso 42/56. Kohtaloseremonia. Kohtalo ei avaa ovea sulkematta toista. Vai onko näin? Kuka saa epäonnen korpin, ja mitä se tarkoittaa? Norjalainen realitysarja. (42') 42 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
AlfaTV
07.00 Dosentti: Tapani Mäki
Eduskunta-avustaja - tuntematon ja tärkeä tekijä politiikassa. Keskustelemme eduskunta-avustaja Tapani Mäen kanssa näkymättömästä työstä eduskunnassa. (Vain kaapeli-tv).
07.30 Kamera käy
Nostalgia saa siivet näyttelijä Jenni Banerjeen ja ohjaaja Taavi Vartian juontamassa ohjelmassa. Näemme musiikkivideoiden aarteita ja myös uusia tulokkaita musiikkivideoillaan.
08.00 Mayn keittiö
Yhdysvalloissa asuvan suomalaissiirtolaisen May Esther Paavolan mukava ruokaohjelma. Meksikolaisia fajitoja. (Vain kaapeli-tv).
08.30 Kaasujalka
Kaasujalka-autoilusarja liikkuu autoilun ja liikenteen maailmassa. Makasiiniohjelma. (Vain kaapeli-tv).
09.00 AlfaStudio
Voiko ministeri päättää itse, milloin hänen kommenttinsa ovat yksityishenkilön? Studiossa vastakkain Tapani Puolimatka ja professori Petri Luomanen Helsingin yliopistosta.Vain kaapeli-tv.
10.00 Charley Boorman
Jakso 4/10. Charley leiriytyy erämaassa, laskee pelottavan kosken kanootilla, harjoittelee taitoja ratsupoliisikoulussa ja tutustuu kansalaisten tunnelmiin Kanada-päivänä. (Vain kaapeli-tv).
11.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Mikko Kamula
Kirjailija Mikko Kamula ammentaa aiheensa muinaisesta Suomesta - totta ja tarua esi-isiemme mittelöissä luonnonvoimien kanssa. Näin syntyivät haltiat ja metsän väki. (Vain kaapeli-tv).
12.00 Uutisia ja tiedotteita
Päivän uutiset ja sää sekä AlfaTV:n ohjelmatietoja.
18.00 Seniorielämää - kuntoutusta Oulunkylässä
Kausi 2, jakso 1. Uudistetussa Seniorielämää-ohjelmassa tutustutaan Oulunkylän kuntoutussairaalan monipuoliseen toimintaan. Ohjelman isäntänä toimii Lorenz Backman. (U).
18.30 Kaasujalka
Kaasujalka-autoilusarja liikkuu autoilun ja liikenteen maailmassa. Makasiiniohjelma.
19.00 Kamera käy
Nostalgia saa siivet näyttelijä Jenni Banerjeen ja ohjaaja Taavi Vartian juontamassa ohjelmassa. Näemme musiikkivideoiden aarteita ja myös uusia tulokkaita musiikkivideoillaan.
19.30 Uutiskauha
Uutis- ja ajankohtaisohjelma. Uutiskauha kauhoo uutisvirrasta viikon tärkeimmät uutiset ja ilmiöt! Toimittajana Heikki Kauhanen.
20.00 Richard Hammond säiden armoilla
Jakso 1/3. Richard Hammond tutkii, kuinka tuuli saa aikaan äärimmäisiä säätiloja. Hän yrittää mitata tornadon nopeuden maanpinnalla, luo tulipyörteen ja menee keskelle pyörremyrskyä.
21.00 My Dog - koirani
Jakso 6. Henri Toukosen perheessä asuu Lola ja Carlos, kaksi lempeää leonberginkoirajättiä. Rotuesittelyssä dobermanni. (U).
21.30 Filminurkka
Filminurkka arvostelee elokuvan Ilosia aikoja Mielensäpahoittaja, jonka kuvauksissa kävimme viime vuonna. Tunnelmia punaiselta matolta kutsuvierasnäytännöstä. Myös Renny Harlin kommentoi elokuv
21.45 Keilailuklubi 2018 - Behind the scenes
Jakso 6. Keilailuklubi Behind the scenes-ohjelma sukeltaa matkailun ja keilailun saloihin sekä viihdestarojen maailmaan.
22.00 Kuvia ja käännekohtia: Eija Kantola
Eija Kantola on julkaissut 11 albumia ja kiertänyt laulamassa 14-vuotiaasta alkaen. Eija Kantola on Taavi Vartian vieraana.
23.00 Pirren olkkarissa
Sisustaminen on suositumpaa kuin koskaan. Sisustusarkkitehdit Auli Papinniemi ja Auli Rantala pureutuvat asiaan ammattilaisen näkökulmasta. (Vain kaapeli-tv).
23.30 CBN News
Ei suomenkielistä tekstitystä. (Vain kaapeli-tv).
00.00 Seniorielämää - kuntoutusta Oulunkylässä
Kausi 2, jakso 1. Uudistetussa Seniorielämää-ohjelmassa tutustutaan Oulunkylän kuntoutussairaalan monipuoliseen toimintaan. Ohjelman isäntänä toimii Lorenz Backman. (U).(Vain kaapeli-tv).
00.30 Kaasujalka
Kaasujalka-autoilusarja liikkuu autoilun ja liikenteen maailmassa. Makasiiniohjelma. (Vain kaapeli-tv).
01.00 Kamera käy
Nostalgia saa siivet näyttelijä Jenni Banerjeen ja ohjaaja Taavi Vartian juontamassa ohjelmassa. (Vain kaapeli-tv).
01.30 Uutiskauha
Uutis- ja ajankohtaisohjelma. Uutiskauha kauhoo uutisvirrasta viikon tärkeimmät uutiset ja ilmiöt! Toimittajana Heikki Kauhanen. (Vain kaapeli-tv).
02.00 Richard Hammond säiden armoilla
Jakso 1/3. Kuinka tuuli saa aikaan äärimmäisiä säätiloja. Richard yrittää mitata tornadon nopeuden maanpinnalla, luo tulipyörteen ja menee keskelle pyörremyrskyä. (Vain kaapeli-tv.)
03.00 My Dog - koirani
Jakso 6. Henri Toukosen perheessä asuu Lola ja Carlos, kaksi lempeää leonberginkoirajättiä. Rotuesittelyssä dobermanni. (U). (Vain kaapeli-tv).
03.30 Filminurkka
Filminurkka arvostelee elokuvan Ilosia aikoja Mielensäpahoittaja, jonka kuvauksissa kävimme viime vuonna. Tunnelmia punaiselta matolta kutsuvierasnäytännöstä. Myös Renny Harlin kommentoi elokuv
03.45 Keilailuklubi 2018 - Behind the scenes
Keilailuklubi Behind the scenes-ohjelma sukeltaa matkailun ja keilailun saloihin sekä viihdestarojen maailmaan. (Vain kaapeli-tv).
04.00 Kuvia ja käännekohtia: Eija Kantola
Eija Kantola on julkaissut 11 albumia ja kiertänyt laulamassa 14-vuotiaasta alkaen. Eija Kantola on Taavi Vartian vieraana. (Vain kaapeli-tv). Lähetykset päättyneet tältä päivältä
Frii
07.25 Asunnon metsästäjät
Kausi 88, osa 12. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, puhumattakaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2016)
07.55 Kokkaushaaste
Kausi 24, osa 10. Ted Allenin juontamassa tv-kisassa neljä kokkia valmistaa kilpaa aterioita epätavallisista ruoka-aineyhdistelmistä. (Chopped, lifestyle, USA, 2015)
08.50 Kalliovuorten eläinlääkäri
Kausi 4, osa 4. Denverin periksiantamattomin eläinlääkäri Jeff Young luotsaa Planned Pethood Plus -klinikkaansa suurella sydämellä. Dr. Jeff tiimeineen hoitaa kaikenkarvaisia eläimiä sekä klinikalla että siirtymällä tarpeen tullen paikan päälle syrjäisiin kohteisiin. (Dr. Jeff: Rocky Mountain Vet, tosi-tv, USA, 2017)
09.40 Äkkirikkaat
Kausi 1, osa 3. Sarjassa tutustutaan aivan tavallisiin ihmisiin, jotka ovat rikastuneet nopeasti ja yllättäen, sekä seurataan heidän elämänmuutostaan. (Suddenly Rich, tosi-tv, USA, 2016)
10.35 Tv Shop
11.35 Remonttipainajainen
Kausi 12, osa 9. Epäonniset asunnonomistajat saavat ammattitiimiltä apua tilanteessa, jossa akuutti remontin tarve uhkaa niin terveyttä kuin perhesuhteitakin. Per Starrinin ja Marcus Nyhlénin osaavissa käsissä asunnot saadaan vihdoin kuntoon. (Nya Arga Snickaren, tosi-tv, Ruotsi, 2015)
12.35 Viestejä tuonpuoleisesta
Kausi 7, osa 2. Terveiden kirjoissa. Theresa pelkää terveytensä puolesta, mutta henget eivät myönnä sairauslomaa. Äidittömäksi jääneet naiset kääntyvät Theresan puoleen, ja meedion on autettava ahdistuneenakin. (Long Island Medium, tosi-tv, USA, 2016)
13.30 Tv Shop
14.35 Asunnon metsästäjät
Kausi 88, osa 11. Asunnon ostaminen ei ole helppoa, puhumattakaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa. (House Hunters International, lifestyle, USA, 2016)
15.05 Houstonin eläinpoliisit (7)
Kausi 7, osa 5. Odottamaton toimitus. Päätutkija Max Mixson pelastaa nuoren varsan, jonka polvi on sijoiltaan. Sekunnitkin ovat tärkeitä tiimin ottaessa eläimen pakolla haltuunsa ja viedessä sen kiireellä suojaan. (Animal Cops Houston, tosi-tv, USA, 2006)
16.05 Kaikki kissoista
3. kausi alkaa uusintana. Osa 1. Sarjassa tutustutaan lukuisiin kissarotuihin ja niiden erityispiirteisiin. (Cats 101, perhesarja, USA, 2010)
17.05 Remonttipainajainen
Kausi 12, osa 10. Epäonniset asunnonomistajat saavat ammattitiimiltä apua tilanteessa, jossa akuutti remontin tarve uhkaa niin terveyttä kuin perhesuhteitakin. Per Starrinin ja Marcus Nyhlénin osaavissa käsissä asunnot saadaan vihdoin kuntoon. (Nya Arga Snickaren, tosi-tv, Ruotsi, 2015)
18.00 Murha etelän idyllissä (12)
Kausi 2, osa 5. Murhamysteerit saavat omaleimaisen säväyksen Yhdysvaltojen syvän etelän hengessä. Eteläisten osavaltioiden vieraanvaraisuuden ja perinteisten arvojen takaa paljastuu toinen toistaan kammottavampia henkirikoksia. (Southern Fried Homicide, rikostarina, USA, 2014)
19.00 Ruotsin luksusasunnot
Kausi 2, osa 7. Bergmans Bagerin rakennuttajalla on jälleen lisävaatimuksia. Tranholmenin saarella oleva talo tulee uudelleen myyntiin. Malou haluaa tehdä ennätyksen. (Toppmäklarna, tosi-tv, Ruotsi, 2017)
20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12)
Kausi 8, osa 22. Sarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta. (Law & Order: Special Victims Unit, rikosdraama, USA, 2007)
21.00 Nettirakkautta (7)
Tutkimusten mukaan internetin kautta tavanneet pariskunnat ovat onnellisempia kuin perinteisempiä väyliä pitkin toisensa löytäneet pariskunnat. Lämminhenkisessä ja silmiäavaavassa dokumentissa nettipariskunnat kertovat virtuaalisen rakkaustarinansa. (Forbidden Love: Cyber Sex, Love & Marriage, dokumentti, Iso-Britannia, 2014)
22.00 Seksiä porukalla (16)
Varakkaat britit toteuttavat fantasioitaan ylellisissä seksijuhlissa, joihin on pääsyvaatimuksena hyvä ulkonäkö ja muhkea pankkitilin saldo. (Posh Orgies aka Sex Party Secrets, dokumentti, Iso-Britannia, 2015)
23.00 Seksileikeistä ensiapuun (12)
Kausi 1, osa 31. Kokeilunhaluinen tuokio vällyjen välissä voi olla ajatuksena houkuttava, mutta aina asiat eivät suju suunnitellusti. Sarja pureutuu humoristisella otteella tapauksiin, joissa seksileikit ovat johtaneet visiittiin ensiapuklinikalle. Sairaalan työntekijät ja pariskunnat itse kertovat, mitä oikein tapahtui. (Sex Sent Me to the ER, viihde, USA, 2014)
23.50 Murhaava rakkaus (12)
Kausi 1, osa 3. Haastava työ merivoimissa vie James Glassin usein pitkiksi ajoiksi pois rakkaan perheen luota. Jamesin palvellessa ulkomailla yksinäinen Wendy-vaimo etsii hellyyttä toisen merisotilaan käsivarsilta. Sarjassa tutustutaan tosielämän romansseihin, joissa rakkaus vääntyi kammottavalla tavalla vinoon pakkomielteiden, salasuhteiden ja kolmiodraamojen astuessa mukaan kuvaan. (Cold Hearted, rikostarina, USA, 2018)
00.40 Murha menneisyydestä (12)
UUSI KAUSI! Kausi 4, osa 1. Sarja herättää henkiin unohdetut 1950- ja 1960-luvun rikokset. Toteutus noudattaa tarkasti mennyttä aikaa lavastusta ja ihmisten käyttäytymistä myöten. (A Crime To Remember, rikostarina, USA, 2016)
01.35 Suomurhat (12)
Kausi 4, osa 5. Kuuma ja kostea suoalue on erinomainen piilopaikka - ruumiin hävittämiseen. Soiden uumenista paljastuu rikossarjassa karmivia löytöjä. (Swamp Murders, rikostarina, USA, 2016)
02.25 Murha pikkukaupungissa (12)
Kausi 5, osa 3. Murha on järkytys tapahtumapaikasta riippumatta, mutta usein tragedian vaikutukset uppoavat vielä syvemmälle tiiviissä yhteisössä. Sarja käy läpi tosielämän sokeeraavia murhatapauksia ja -tutkimuksia näennäisesti idyllisissä amerikkalaisissa pikkukaupungeissa. (Murder Comes to Town, rikostarina, USA, 2018)
03.15 Hinnalla millä hyvänsä (12)
Kausi 3, osa 4. Annen ja Dannyn avioliitto alkaa rakoilla, kun Danny menettää työpaikkansa päihdeongelmien takia. Parin taistelu lastensa huoltajuudesta päättyy lopulta verisesti. (I'd Kill For You, rikostarina, USA, 2015)
04.00 Murha etelän idyllissä (12)
Kausi 2, osa 4. Murhamysteerit saavat omaleimaisen säväyksen Yhdysvaltojen syvän etelän hengessä. Eteläisten osavaltioiden vieraanvaraisuuden ja perinteisten arvojen takaa paljastuu toinen toistaan kammottavampia henkirikoksia. (Southern Fried Homicide, rikostarina, USA, 2014) Lähetykset päättyneet tältä päivältä
National Geographic
06.00 Vankilassa ulkomailla
Toiset lähtivät etsimään seikkailua, toiset elämänsä lomamatkaa tai uutta elämää. Kaikki päätyivät pahimpaan painajaiseensa, vankilaan. 50 min
06.50 Tappavat vaistot
Katsaus planeettamme hämmästyttävimpiin tappajiin, rakastajiin, sankareihin, sotilaihin ja raakalaisiin. 50 min
07.40 Autiotalojen aarteet
Hylätty mylly. Tiimi etsii jäänteitä 1700-luvun myllystä Marylandin Westminsterissä. Mylly on seissyt autiona useita vuosikymmeniä. National Geographic Channel 25 min
08.05 Autiotalojen aarteet
Suljettu paperitehdas. Tiimi tutkii käytöstä poistettua paperitehdasta. Jayllä on täysi työ todistaa omistajille, että hänkin haluaa suojella tehtaan historiaa. National Geographic Channel 25 min
08.30 Vaarallisen valtatien pelastajat
Sarjassa seurataan hinausfirman työntekijöitä, jotka pelastavat hätään joutuneita autoilijoita ja kohtaavat mitä mielenkiintoisempia haasteita. 50 min
09.20 Autojen ensiapu
Italialaisen autofanin, Garyn, vuoden 1994 Lancia Integrale Evo II on rallivoittaja, mutta niin ruosteessa, että miehet joutuvat äärirajoilleen. 50 min
10.10 Hurjat tonnikalat: Pohjoinen vs. etelä
Uusi sinievätonnikalakausi alkaa. Se on seuraava tilaisuus Pohjois-Carolinan kalastajille päästä laivueen huipulle. 50 min
11.00 Ihmeelliset ihmiset
Jää. Bill ja Cat yrittävät selviytyä liikkuvina metsästäjinä Siperiassa. Jääkauden aikaisen uroteon jäljittelyssä vaarana on tundralla nääntyminen. National Geographic. 50 min
11.50 Uskomaton eläinlääkäri Pol
Markkinahumua. Michiganin kesä huipentuu markkinoihin, missä järjestetään suosittu eläinhuutokauppa. Jan ja Charles iskevät silmänsä samaan mustaan lampaaseen. Amerikkalainen tosi-tv-sarja. National Geographic. 50 min
12.40 Tri K:n eksoottiset eläimet
Broward Avian & Exotic Animal Hospital huolehtii eksoottisista eläimistä, kuten viljakäärmeestä ja munia kantavasta kannuskilpikonnasta. 50 min
13.30 Turvatarkastus: Peru
Jakso 5/16. Nainen jää kiinni teipattuaan vartaloonsa muumiotyylillä kokaiinia. Matkalaukku on täynnä pippuria, jotta huumekoirat eivät huomaisi mitään. 50 min
14.20 Yhdistävä 90-luku
6. jakso. Vuosisadan loppulaskenta on alkanut ja uuden vuosituhannen alkujännitys kiristyy, kun Osama Bin Laden julistaa sodan Yhdysvaltoja vastaan. National Geographic Channel. 50 min
15.10 Science of Stupid
Tässä jaksossa opimme, miksi on vaarallista heiluttaa ruoskaa, hyppiä ihmisten yli ja työntää keinuun vauhtia. 25 min
15.35 Science of Stupid
Katso, mitä voi käydä, kun laskee kajakin vesille, roikkuu sillalta tai miten vaarallinen minitrampoliini voi olla. 30 min
16.05 Yukonin kultamaat
Kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa. Syksy saapuu ja kaivoslaiset taistelevat luonnonvoimia vastaan etsiessään kultaa. Majavat uhkaavat sulkea Big Alin. National Geographic Channel. 55 min
17.00 Lentoturmatutkinta
Tappava koelento. Kokenut miehistö on liikelentokoneen koelennolla Ranskan ilmatilassa. Laskuun valmistauduttaessa lentokapteeni menettää koneen hallinnan. National Geographic Channel. 60 min
18.00 Hurjat tonnikalat: Pohjoinen vs. etelä
Kapteenit ajavat toisensa äärirajoille yrittäessään päästä huipulle. Yksi kala voi olla ratkaiseva, kun vain yksi voidaan julistaa voittajaksi. 60 min
19.00 Vaarallisen valtatien pelastajat
Kausi 4. Jakso 13/13. Tienristeys. Kauden päätösjaksossa Jamie palaa tien päälle ja tositoimiin monen kuukauden tauon jälkeen vietettyään talven kirjoituspöydän takana. 60 min
20.00 Lentoturmatutkinta
Lokomotiv-jääkiekkojoukkueen tuho. Vuonna 2011 venäläistä jääkiekkojoukkuetta kuljettanut Yak-42D-neuvostolentokone syöksyi Volga-jokeen. Turmasta selvisi hengissä ainoastaan yksi henkilö. Dokumenttisarja, National Geographic Channel. 60 min
21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 5
Kevät on tulossa ja sen mukana uutta elämää, kun vasikoita syntyy. Polin joukot tekevät myös kaikkensa lisätäkseen riikinkukkoparvensa lukumäärää. 60 min
22.00 Yukonin eläinlääkäri
Tohtori Michelle Oakley tutkii jalkansa pahasti loukanneen karibun ja joutuu lopettamaan pienemmän eläimen. 60 min
23.00 Huumebisnes Oy (16)
New Yorkin huumekuninkaat. Wall Streetin pörssihaista aina Brooklynin välittäjiin, New Yorkin siteet huumekauppaan ovat huomattavat. Miten tulli käsittelee narkomaaneja? Dokumenttisarja, National Geographic Channel. 60 min
00.00 Science of Stupid
Kausi 3. Osa 1. Jaksossa opitaan monia tapoja, joilla satuttaa ja nolata itseään varjoliidon ja motocrossin parissa tai joutumalla alushousumetkujen uhriksi. National Geographic. 30 min
00.30 Science of Stupid
Kausi 3. Osa 4. Jaksossa opitaan, kuinka voi loukkaantua ja häpäistä itsensä kalliosukelluksessa, moukaria huitomalla ja skootterin satulassa. National Geographic. 30 min
01.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol 5
Kevät on tulossa ja sen mukana uutta elämää, kun vasikoita syntyy. Polin joukot tekevät myös kaikkensa lisätäkseen riikinkukkoparvensa lukumäärää. 50 min
01.50 Yukonin eläinlääkäri
Tohtori Michelle Oakley tutkii jalkansa pahasti loukanneen karibun ja joutuu lopettamaan pienemmän eläimen. 50 min
02.40 Salakuljettajat satimeen
Etsi ja pidätä. Poliisi yrittää löytää salakuljettajat ja huumekätkön pysäyttämänsä nuoren miehen avulla, jonka matkatavaroista löytyy kokaiinia. Dokumenttisarja, National Geographic. 50 min
03.30 Huumebisnes Oy
Detroitin halloween. Detroitissa vietetään halloweenia. Diilerit varustavat keskustan juhlijoita kaduilla ja keskiluokan huumekauppiaat vievät huvihuumeita bileisiin. National Geographic Channel. 50 min
04.20 Yukonin kultamaat
Ken ja Guillaume jättävät Moose Creekin taakseen ja suuntaavat vieläkin syrjäisempään Arizona Creekiin, mutta kultaa ei löydy ainakaan heti. 50 min
05.10 Muinaiset salaiset kansiot
50 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä
TV Finland
08.00 Elossa 24h
Eeron,78, aivoihin annetaan Oulussa lämpöhoitoa käsien vapinan tasoittamiseksi. Helvi murehtii selviääkö puoliso Tapio, 71, pitkittyneestä keuhkosyöpäleikkauksesta. Kallion pelastuslaitoksen ambulanssin matkassa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
08.30 Elävä arkisto
Sadonkorjuuta. Arkisto-ohjelmien esittely. HD ohjelmatekstitys (suomi) 1 min Katsottavissa vain suorana
08.31 Kaakkois-Suomen vartti: Siirtolapuutarhat
(1974) Ohjelma siirtolapuutarhoista. Haastateltavina kotkalainen kunnallispoliitikko, seutukaavoittaja ja siirtolapuutarhan mökkiläisiä. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 15 min
08.47 Puutarha lasin alla
(1963) Puutarhurin ammatista kertova ohjelma. Juha Alanen ja Lasse Alanen tutustuvat kasvihuoneissa tapahtuvaan kurkunviljelyyn ja tomaattien viljelyyn. Lisäksi heille esitellään neilikoiden viljelyä. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 16 min
09.04 Viherpeukalo
(1987) Arno Kasvi suunnittelee puutarhaa pohjoisen Suomen vaikeisiin olosuhteisiin. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 15 min
09.19 Puutarhasta pöytään
(1975) Omenapuiden, herukoiden, vadelman ja mansikan taimien istutus sekä vihannesmaan teko. Opastajina hortonomi Yrjö Koivula, kerhoteknikko Leena Erkkilä sekä hortonomi Olavi Rainio. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 30 min
11.00 Yle Uutiset Uusimaa
Uutisia Uudeltamaalta HD 6 min Katsottavissa vain suorana
11.06 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi
Uutisia Kaakkois-Suomesta 7 min Katsottavissa vain suorana
11.13 Yle Uutiset Lounais-Suomi
Uutisia Lounais-Suomesta 7 min Katsottavissa vain suorana
11.20 Yle Uutiset Häme
Uutisia Kanta- ja Päijät-Hämeeseen. 7 min Katsottavissa vain suorana
11.27 Yle Uutiset Pirkanmaa
Uutisia Pirkanmaalta. 7 min Katsottavissa vain suorana
11.34 Yle Uutiset Keski-Suomi
Uutisia Keski-Suomesta 7 min Katsottavissa vain suorana
11.41 Yle Uutiset Itä-Suomi
Uutisia Itä-Suomesta 7 min Katsottavissa vain suorana
11.48 Yle Uutiset Pohjanmaa
Uutisia Pohjanmaalta 7 min Katsottavissa vain suorana
11.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Uutisia Pohjois-Suomesta. 7 min Katsottavissa vain suorana
12.02 Yle Uutiset Lappi
Uutisia Lapista. 7 min Katsottavissa vain suorana
12.09 Yle Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi. HD 4 min
12.14 Oddasat
Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. HD 15 min
13.30 Miehen tie Elokuva
(Suomi,1940) F. E. Sillanpään teokseen perustuva elokuva raha- ja rakkaushuolien keskellä elävästä nuoresta parista. O: Nyrki Tapiovaara, Hugo Hytönen. N: Gunnar Hiilloskorpi, Mirjami Kuosmanen, Hugo Hytönen. Mv. ohjelmatekstitys (suomi) kuvasuhde 4:3 1 h 30 min Katsottavissa vain suorana
15.10 Ylen aamu-tv
HD ohjelmatekstitys (suomi) 44 min
15.55 A-studio
Maaseudun taksikuskeja elättävät Kela-kyydit kilpailutettiin uuden lain myötä. Kuka on vastuussa Kela-kyytien ongelmista? Studiossa taksiliiton Katja Saksa, Pro-Keskuksen Börje Nummelin sekä Kelan Susanna Bruun. Juontaja Annika Damström. #yleastudio HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
17.00 Nimipäiväonnittelu
Onnea, Perttu! 1 min
17.01 Taikakaruselli
Ykä saa tällin. Ykä kokee suuren muutoksen, kun kitara putoaa sen päähän. Hyvin aktiivinen, uusi Ykä perustaa kylään krikettijoukkueen ja pakottaa toiset pelaamaan jatkuvasti. ohjelmatekstitys (suomi) 11 min
17.13 Millä mennään
Laiva. Tähtireportteri Lassi tutustuu tänään laivamatkustamiseen. HD ohjelmatekstitys (suomi) 5 min
17.18 Runoja & rusinoita
Posteljoonit: Naapurit. Annika Sandelinin runo "Naapurit". Posteljooneilla riittää ihmeteltävää naapureissa. HD ohjelmatekstitys (suomi) 4 min
17.22 Pikku Kakkonen: Juontopalat
Siina ja Nalle esittävät kappaleen Aamulla herätys. HD ohjelmatekstitys (suomi) 3 min Tulossa katsottavaksi
17.26 Pikku Kakkonen: Juontopalat
Kesätori. Iina leikkii torileikkiä. HD ohjelmatekstitys (suomi) 3 min
17.40 Kioski Show
Kioskin auton kyytiin istahtivat tällä kertaa Possesta tutut Jarppi sekä Lakko. Miesten kanssa keskusteltiin muun muassa yksityisyydestä ja herrojen välillä todettiinkin eroavaisuutta. Miten he käsittelevät yksityiselämäänsä julkisuudessa? HD ohjelmatekstitys (suomi) 25 min
18.05 Imettäjät
1/8. Sarja perheistä, joille imettäminen on ajankohtaista. Jenni kuulee esikoisensa olevan perätilassa. Katri aikoo imettää silikoni-implanteista huolimatta. Helinä ei vieroita 3-vuotiasta Viljamia. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 25 min
18.30 Vanhasta uudeksi - kierrätysvinkkejä
Kausi 3, 11/16. Bettina lähtee Pariisiin esittelemään valaisimiaan. Peter ja Jeppe saavat työpajalle vieraita. Sannie tekee kierrätyspuusta tavaroita myyntiin. Vanhat tavarat saavat tanskalaissarjassa uuden elämän. HD 30 min
19.00 Metsien kätkemä
Lohjan lehdot ja Paavolan tammi. Lohjan luonto on innostanut taiteilijoita Lönnrotista Amorphiksen laulajaan, Tomi Joutseneen. Matkustamme suomalaiseen sielunmaisemaan, lehtoihin ja luoliin, sekä kohtaamme pyhän tammen. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 30 min
19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.30
Viimeisimmät uutiset, uutisanalyysit ja reportaasit ruotsinkieliseltä rannikkoseudulta, muualta Suomesta ja maailmalta. HD 34 min
20.05 Imettäjät
2/8. Marissa on raskaana ja imettää edelleen esikoistaan. Hän haluaa tandemimettäjäksi. Nette saa imetysopastusta doulilta. Karoliina osallistuu valokuvausprojektiin, ja Jenni odottaa keisarileikkausta. (U) HD ohjelmatekstitys (suomi) 25 min
20.30 Yle Uutiset 20.30
Linja-auto syöksyi sillalta junaradalle Kuopiossa - neljä kuoli ja 19 loukkaantui,Yle selvitti neljän puolueen vaaliteemat, Italia uhkaa EU:ta jäsenmaksujen keskeytyksellä - turvapaikanhakijat jumissa Sisiliassa HD ohjelmatekstitys (suomi) 25 min
20.55 Urheiluruutu
Päivän kiinnostavimmat urheilu-uutiset. HD 10 min
21.05 Talo Ranskassa
Osa 6/9: "Retour à l'Ecole élémentaire". Takaisin peruskouluun. Opiskelu siirtyy päiväksi ranskalaiselle ala-asteelle. Yhdeksänvuotiaat äänestävät, kuka kilpailijoista joutuu jättämään pelin kesken. Opiskele ranskaa: oppiminen.yle.fi/ranska. (U) ohjelmatekstitys (suomi) 44 min
21.50 Peltsin kova vuosi
Vuoden pisin päivä. Peltsillä on edessään kovan vuoden pisin yhtäjaksoinen suoritus, juhannustriathlon. Aikaa on 18 tuntia 58 minuuttia ja lajeina uinti, pyöräily, juoksu ja bonuslajina soutu. HD ohjelmatekstitys (suomi) 28 min Lähetykset päättyneet tältä päivältä